Mikke: 22. Franz Ferdinand - Franz Ferdinand (2004)

Harva yhtye on saanut osakseen yhtä räjähtävän alun, kuin Franz Ferdinand. Ensimmäisen albumin ensimmäinen single Take Me Out ampaisi heti brittilistan kolmoseksi ja pitkäsoitto saavutti saman sijan albumilistalla ilmestyessään hetkeä myöhemmin. Eikä ihme. Franz Ferdinand yhdistelee synkkää post-punk soundia tanssittavaan indie rockiin. Laulaja Alex Kapranosin vahvaa skottiaksentilla varustettua laulua voi kuvailla vain sanalla cool. Kitarariffit soivat hallitusti pitäen soundinsa kuitenkin autotallirockmaisina, luoden uskottavuutta. Omistan DVD:n, joka kertoo yhtyeen alkuajoista ja etenkin ensimmäisestä isosta kiertueesta. Jotain yhtyeen yllättävänkin räjähtävästä noususta kertoo kohta, jossa Lou Reed ja David Bowie vierailevat yhtyeen takahuoneessa. Yhtyeen jäsenet eivät ole vielä tottuneet suosioonsa ja menevät tällaisesta kunnianosoituksesta aivan sekaisin. Yhtyeen alkuaikojen sympaattisuuspisteitä nostaa muutenkin heidän innostuneen nöyrä asenteensa ensimmäisellä kiertueella valtavista yleisöistä huolimatta.

Franz Ferdinandin musiikki toimii loistavasti soitettavaksi DJ-keikoilla. Sekä kriittiset musanörtit, että vain tanssimisesta kiinnostuneet radion kuuntelijat ovat yhtä lailla innostuneita näistä synkistä disco -kompeista. Tarkoista rytmeistä ja tarttuvista bassoriffeistä syntyykin loistavasti tanssittavaa musiikkia. En ole saanut kunniaa nähdä yhtyettä livenä, mutta voin vain kuvitella minkälaisen meinigin tämän kaltainen musiikki saa aikaan klubikeikoilla. Yhtye on tunnetusti ottanut nimensä arkkiherttua Franz Ferdinandilta, jonka kuolema aloitti ensimmäisen maailmansodan. Yhtye oli ajatellut, että olisi hienoa siinä tapauksessa, että yhtyeestä tulee suosittu, ihmiset liittäisivät tämän nimen yhtyeeseen, eivätkä historialliseen hahmoon. Taisivat jotakuinkin onnistua tavoitteessaan.

Levy alkaa hiljaisella laululla kappaleessa Jaqueline, joka hiljaisen alun jälkeen nousee bassojen siivittämänä raivokkaaseen rockrämistelyyn, jonka soundit ja melodia kertovat heti yhtyeen kunnianhimosta ja taidosta. Tell Her Tonightin melodiassa on jotain psykedeelisen absurdia. Take Me Out on yhtyeen suurin hitti, jonka temponvaihdokset, nostatukset ja tarttuva melodia tekevät kappaleesta loistavan. Ihmiset ovat aina valmiita liikkumaan kappaleen tiukan marssikompin tahtiin. The Dark of the Matinée on suosikkikappaleeni tältä levyltä. Hiljaisen kauniit laulukohdat vaihtelevat loistokkaasti hitikkään kertosäkeen kanssa. Auf Achsen soundeissa on pimeää melankoliaa. Urkuvoittoisissa soundeissa on kuultavissa kaikuja Kraftwerkin musiikista. This Fire oli yksi levyn singleistä. Synkät kompit hakkaavat aggressiivisesti ilmentäen raivokasta tunnetta. Darts of Pleasure oli yhtyeen ensimmäisen EP:n nimi. Kappaleen diskanttiset bassot ja maalailevan kauniit väliosat soivat mahtavasti. Michael on yksi levyn nopeatempoisimmista kappaleista autotallimaisine soundeineen. Come On Home on noussut yhdeksi suosikkikappaleistani levyltä. Synkän melankolinen melodia huokuu epätoivoa. Väliosan urkusoundit soivat hienosti. Levy loppuu pahaenteisillä riffeillä ja hiipivällä tunnelmalla varustettuun kappaleeseen 40'. Lallattelut toimivat loistavasti.

Monet ovat haukkuneet yhtyeen kahta myöhempää levyä, mutta mielestäni molemmilta niiltäkin löytyy loistavia kappaleita ja juuri sitä tunnelmaa, mikä tekee Franz Ferdinandista niin loistavan yhtyeen. Tietysti näin mahtavan debyytin jälkeen odotukset ovat todella korkealla ja itsensä ylittäminen on vaikeaa tai lähes mahdotonta, mutta jos näitä seuraavia albumeita tarkastelee itsenäisinä tuotoksina, voi niistäkin nauttia täysin siemauksin. Ensimmäinen levy on kuitenkin minulle tärkein, eikä siinä ole yhtään heikkoa kappaletta. jokainen kappale onnistuisi vakuuttamaan minut täydellisesti yhtyeen loistokkuudesta. Franz Ferdinandin synkän svengaava indie rock on 2000-luvun ehdonta klassikkokamaa!

Albumi Spotifyssa

Blogin säännöt.
Miken top 100.