Heini: 3. Pulp - Different Class (1995)

Olisin halunnut kirjoittaa blogiimme kahdesta Pulpin levystä. Mielestäni Different Class on Pulpin paras levy, mutta myös sen jälkeen ilmestynyt This is Hardcore on niin loistava, että se olisi päätynyt omilla ansioillaan melko korkealle listallani, jos yhdeltä yhtyeeltä saisi olla useampia levyjä. Kannattaa siis tutustua näihin molempiin, vaikka kirjoitus käsitteleekin vain tätä Jarviksen luokkataistelulevyä Jarviksen keski-iänkriisilevyn sijaan. Different Classilla vuorottelevat brittiyhteiskunnan eriarvoisuutta kritisoivat ja erilaisista seksuaalissävytteisistä kohtaamisista kertovat kappaleet. Monissa biiseissä nämä kaksi asiaa myös sekottuvat toisiinsa.

Mikke: 4. Pulp - Different Class (1995)

Pulp lukeutuu suurimpien brittipop-yhtyeiden joukkoon, mutta sen suosio ei brittien ulkopuolella ole ollut lähellekkään yhtä suurta, kuin esimerkiksi Oasiksen tai Blurin. Minulle Pulp edustaa kuitenkin brittipopin kirkkainta kärkeä. Jarvis Cockerin luotsaama Sheffildiläisyhtye on päästänyt ilmoille loistavia hittikappaleita ja minulle henkilökohtaisia suosikkeja. Musiikissa on vaikutteita discosta ja 80-luvun indiestä, mutta lopputulos henkii 90-luvun brittipoppia. Cockerin vahva brittiaksentti huutaa välillä kiekuvan korkeana ja välillä hönkii sensuellisti kuiskauksenomaisia puhelauluja. Kitaroissa käytetään hillittyä säröä, rytmiryhmä hyödyntää hakkaavan junnaavia komppeja hyväkseen välillä nostattaen menoa huimasti. Sanoitukset ovat täynnä mustaa huumoria, joka on tuttua lukuisista brittikomedioista. Pulp ehti tehdä musiikkia lähes koko 80-luvun ajan, mutta suosiota ei näkynyt ennen kuin vasta 90-luvun puolivälillä brittipopin huipulla. Different Class on Pulpin loistavin levy, joka on myös menestynyt parhaiten myyntitilastoissa.

Heini: 7. Oasis - (What's the Story) Morning Glory (1995)

Aloin kuuntelemalla kuunnella musiikkia joskus ala-asteen lopulla. Silloin kaikki luokkamme tytöt tykkäsivät Bon Jovista. Ala- ja yläasteen taitoskohdassa aloin ihan itse miettimään, millaisesta musiikista todella pidän. Oasis oli yksi ensimmäisistä yhtyeistä, jotka päätyivät suosikkieni joukkoon ja siellä se on pysynyt siitä lähtien. Vaikka yhtyeen uusimmat albumit eivät niin innostakaan, en varmaan koskaan tule kyllästymään uran alkupuolen tuotantoon. Esikoislevy Definitely Maybe oli loistava ja sitä seurannut myyntiennätyksiä kahminut Morning Glory oli vielä jotain esikoistakin parempaa. Morning Glorylla ei turhia kikkailla, vaan jokainen kappale on täydellistä poprockia, jonka tahtiin voi laulaa, tanssia ja juoda pari tuoppia liikaa. Musiikki kuvannee bändin keskeisen veljeskaksikon syvintä olemusta täten melko tarkasti.

Mikke: 9. Oasis - (What's the Story) Morning Glory (1995)

Yleensä niiden yhtyeiden, joiden musiikista pitää valtavasti, jäsenistä alkaa myös pitämään ehkä kunnioituksesta tai triviaan tutustumisen kautta. Oasis on kuitenkin suuri poikkeus. Gallagherin veljekset ovat vastenmielisen omahyväisiä idiootteja, jotka ovat kuitenkin onnistuneet tekemään aivan järjettömän mahtavaa musiikkia ja yhden kaikkien aikojen hienoimmista levyistä. (What's the Story) Morning Glory on jokaiselle 90-luvulla musiikkia kuunnelleelle henkilölle klassikoiden klassikko. 90-luvun puolivälissä Oasis olikin ehkä koko maailman suurin yhtye. Bändi oli voittanut levymyynnillään Blurin brittipopsodan päätteeksi ja valloittanut Yhdysvallat toisen albuminsa huikeilla hittikappaleilla. Yhtyettä saapui kuuntelemaan Knebwothiin 250 000 ihmistä, joka on eniten ihmisiä yhden yhtyeen keikalla. Voidaan oikeutetusti sanoa, että Oasis oli 90-luvun puolivälillä maailman suurin yhtye ja suurin brittiyhtye sitten The Beatlesin.

Heini: 11. Suede - Coming Up (1996)

Tässä vaiheessa listaa aletaan olla jo sellaisissa fanituksen sfääreissä, että järkevien blogitekstien kirjoittaminen muuttuu kerta kerralta vaikeammaksi. Vielä tätä tekstiä kirjoittaessanikin harmittelen sitä, ettei Sueden Coming Up mahdu  kymmenen parhaan levyn joukkoon, mutta on vain täysin mahdotonta tunkea yhtätoista levyä top kymppiin. Voitaisiin kuitenkin sanoa, että eräänlainen parhaista parhaiden lista alkaa tästä. Brittipop, musiikki tai ylipäätään elämä olisi varsin köyhää ilman Sueden keulahahmon Brett Andersonin (toisin sanoen Bretskan) falsettilaulua, honteloa olemusta ja keinuvia lanteita.

Mikke: 14. Super Furry Animals - Rings Around the World (2001)

Muistan, kuinka ytäväni soittivat aikanaan eräissä juhlissa Super Furry Animalsin kappaleen Fragile Happiness. Kappaleen hellyyttävät sanat ja kaunis melodia kiinnostivat ja heti seuraavana päivänä tutustuin juuri ilmestyneeseen SFAn viidenteen albumiin Rings Around the World. Levy oli (ja on) tajunnanräjäyttävän hieno. Gruff Rhysin luotsaama yhtye esittelee joukon omalaatuisia kappaleita, joiden musiikillinen tyyli vaihtelee progressiivisesta rockista kauniisiin balladeihin ja tekno -soundeista death metal -lauluun. Kappaleet ovat täynnä mielenkiintoisia ääniefektejä ja tyylinvaihdoksia, mutta musiikki ei silti ole mitenkään erityisen vaikeaa kuunneltavaa. Kappaleiden taitavat pop -koukut tuovat kappaleisiin hellyyttävää charmia ja loistoa. Melankolia ja iloisempi tyylittely vaihtelevat tarjoten laajan tunneskaalan. Sanoituksissa on virnistelevää huumoria, joka saa hymyilemään.

Mikke: 16. Blur - Parklife (1994)

Aloittaessani kirjoittamaan tätä tekstiä, mietin mielessäni, että miten voin antaa Blurin kolmannen pitkäsoiton Parklifen tulla listalla vastaan jo tässä vaiheessa. Kyseessä on kuitenkin yksi koskaan eniten kuuntelemistani albumeista, joka on seurannut elämässäni niin kauan kuin muistan. On kuitenkin todettava, että maailmassa on niin paljon loistavia albumeita, että ne kaikki eivät mitenkään voi mahtua parhaan kymmenen joukkoon. Blur on yksi 90-luvun brittipopin ehdottomista kärkinimistä. Oikeastaan Blur ja Oasis kilpailivat aikoinaan 90-luvulla listasijoituksista singleillään Country House ja Roll With It. Blur voitti tuolloin kilpailun niukasti, mutta pidemmän päälle Oasiksen myyntiluvut kohosivat korkeammalle. Blur on joka tapauksessa yksi 90-lukua määrittelevistä yhtyeistä, jonka energinen ja melko hyväntuulinen musiikki piristää päivää kuin päivää. Parklife oli minulle selkeä valinta Blurin parhaaksi levyksi, vaikka esimerkiksi Modern Life Is Rubbish, Great Escape ja Blur ovat myös loistavia levyjä. Parklife sisältää kuitenkin legendaarisimmat ja hienoimmat kappaleet.

Heini: 17. Blur - Parklife (1994)

Vaikka olen suuri brittipopin ystävä, jostain syystä minulla kesti hyvin pitkään oppia pitämään Blurin musiikista. Ihan aluksi en voinut pitää siitä sen vuoksi, että fanitin Oasista, jonka tärkein tehtävä tuntui olevan Blurin voittaminen myyntitilastoissa. Musiikkilehdet olivat 1990-luvulla täynnä juttuja siitä, kuinka Gallagherin veljekset riitelivät Blurin jäsenien kanssa. Uskollisena Oasis-fanina minun tuli suhtautua vähintäänkin varauksella Bluriin. Myöhemmin kuitenkin taivuin ostamaan vuonna 1997 ilmestyneen Blur-nimisen levyn, sillä ihastuin Song 2 -kappaleeseen. Valitettavasti kyseinen levy ei paria loistavaa kappaletta lukuunottamatta ole kovin hyvä, joten Blur-innostukseni ei vieläkään päässyt kasvamaan kovin suureksi. Vuonna 1999 näin yhtyeen livenä Provinssirockissa, eikä bändin laimea esiintyminen ollut mitään verrattuna esimerkiksi samoilla festareilla esiintyneeseen Suedeen. Totesin, ettei Blur kuulu brittipopin kärkikastiin ja unohdin bändin muutamia yksittäisiä hittibiisejä lukuunottamatta vuosiksi. Vasta pitkästi 2000-luvun puolella löysin yhtyeen uudelleen - ensin vuonna 2000 ilmestyneen hittikokoelman The Best of Blur kautta ja myöhemmin yhtyeen 1990-luvun alun tuotantoon tutustuen. Näistä levyistä blogiin päätynyt Parklife on se legendaarisin.

Heini: 28. Jarvis Cocker – Further Complications (2009)

Oh, Jarvis!

Oikeastaan tästä levystä ei tarvitsisi kirjoittaa mitään muuta ja se jo kertoisi kaiken olennaisen. Yksin kummallisen kiehtova ja ihana Jarvis on syy kuunnella mitä tahansa hän onkaan koskaan päätynyt studiossa levyttämään. Toisaalta saattaa kuitenkin olla myös niin, että yksi syy Jarvis-faniuteeni on hänen tekemänsä loistokas musiikki. Tämä ei päde vain Pulpin musiikkiin, vaan olen myös Cockerin soolotuotannon innokas kuuntelija. Pulpin lopetettua levynteon Jarvis on tehnyt kaksi soololevyä, joista tässä esittelen jälkimmäistä. Molemmat ovat hyviä, mutta Further Complicationissa on hitusen enemmän särmää ja synkkyyttä kuin artistin omaa nimeä kantavassa sooloesikoisessa. Siispä valinnanpakon vuoksi päädyin esittelemään blogissamme sitä.

Heini: 35. The Verve: Urban Hymns (1997)

The Verven supersuosioon noussut kolmas albumi Urban Hymns alkaa kaikille 1990-luvulla nuoruutensa viettäneille tutulla viulusävelellä, joka johtaa hittikappale Bitter Sweet Symphonyn alkuun. Kappaleen musiikkivideossa laulaja Richard Ashcroft kävelee piittaamattoman näköisenä kadulla lauaen kappaletta ja törmäillen vastaantulijoihin. Vaikka yleensä en erityisemmin pidä töykeyden ihannoimisesta, tässä videossa on jotain kummallisen vangitsevaa.

Mikke: 39. Suede - Suede (1993)

On vaikea sanoa, milloin olisin tutustunut Sueden musiikkiin, sillä tuntuu siltä, että Suede olisi vain aina ollut olemassa. Yhtyeen debyytin ilmestyessä en ollut vielä täyttänyt kymmentä vuotta, mutta jo silloin varmasti tutustuin yhtyeeseen MTV:n kautta. Myöhemmin yläasteella aloin kuunnella enemmän brittipoppia ja Suedekin tuli läheisemmäksi minulle. Täytyy kuitenkin sanoa, että Suede on ollut ehkä minulle etäisin niin sanotusta brittipopin suuresta nelikosta (Blur, Oasis, Pulp, Suede). Sueden kolme ensimmäistä albumia ovat kaikki omalla tavallaan mestariteoksia, mutta debyytillä on mielestäni hienoin tunnelma, joten valitsin sen edustamaan Suedea listallani.

Heini: 62. Super Furry Animals – Rings around the World (2001)

Rings around the World on kummallinen levy. Vaikka se on Super Furry Animalsien ensimmäinen isolle levy-yhtiölle tehty albumi, omaperäisyyden puutteesta sitä ei ainakaan voi syyttää. Tämä brittipop-aallon nosteessa perustettu yhtye lähti vaeltamaan varsin omalaatuiseen – mutta onnistuneeseen – suuntaan viimeistään tällä viidennellä levyllään. Rohkeasti erilaisia musiikkityylejä, kuten progea, teknoa ja death metallia, yhdistelevä levy on lähes ainutlaatuinen 2000-luvun popmusiikkihistoriassa.

Mikke: 68. Kula Shaker - Peasants, Pigs & Astronauts (1999)

Kula Shaker on pyörinyt levysoittimessani jo yli vuosikymmenen ajan, mutta välillä yhtyeen levyt ovat unohtuneet hyllyyni pitkiksikin ajoiksi. Kuitenkin kuunnellessani nyt yhtyeen musiikkia, se iskee jälleen todella kovaa. Intialainen mystiikka ja länsimainen rockmusiikki yhdistyy kiehtovana kuin aikanaan The Beatlesin loppuaikojen levyillä. Omaperäisestä psykedeelisestä äänimaailmastaan huolimatta, myös suuri yleisö löysi Kula Shakerin. Harmittavaa kyllä, Kula Shakerin pintaliito ei kestänyt kovin kauaa, sillä yhtye hajosi toisen levynsä jälkimainingeissa.

Heini: 72. Kula Shaker – K (1996)

Muutin vuosi sitten toukokuussa Kallioon. Muuttoapuna minulla oli verrattain suuri määrä perhettä ja ystäviä, jotka paitsi kantoivat tavarat vanhasta asunnosta uuteen, myös auttoivat tavaroiden paikoilleen laittamisessa (kiitos vaan kaikille avusta!). Jostain kirjojeni seasta eräs muuttoapuna ollut ystäväni kaivoi esiin yläasteen historiankirjani ja alkoi selailla sitä. Paljastui, että olin raapustanut erään sivun marginaaliin seuraavanlaisen listan:

Brittipop
Oasis
Suede
Blur
Kula Shaker?