Mikke: 82. Why? - Alopecia (2008)

Näyttääkö tutulta? Nyt siis tuli vastaan ensimmäinen kerta, kun kirjoittamastani albumista on jo kirjoitettu blogissamme. Näitä tapauksia tulee vielä eteen useampiakin kertoja ja pyrin tällöin luonnollisesti kertomaan levyistä jotakin uutta ja erilaista, kuin kirjoittajakollegani tekstissä.

Heini: 82. Weezer – Weezer (The Blue Album) (1994)

Kun mieleni tekee hyppiä, huutolaulaa ja riehua, stereoissani alkaa soida Weezerin esikoisalbumi Weezer (The Blue Album). Kokonaisuutena albumi on hieman tasapaksu, mutta omassa lajissaan kuitenkin varsin hieno. Weezeriä ei pidä kuunnella löytääkseen kappaleista viimeisimpiä musiikillisia hienouksia tai syvällisiä sanoituksia, vaan käyttötarkoitus on ehdottomasti hyvän fiiliksen saavuttaminen.

Mikke: 83. The Flaming Lips - Yoshimi Battles Pink Robots (2002)

Konfettitykkejä, kannettava strobovalo, tanssivia teletappeja, satoja oransseja ilmapalloja, laulaja suuressa hamsteripallossa, loistavaa musiikkia! Kaikki nämä esiintyivät The Flaming Lipsin konsertissa kahden vuoden takaisella Pitkä kuuma kesä-festivaalilla. The Flaming Lips osaa todella viihdyttää konserttiyleisöä. Onhan yhtyeellä jo lähes 30 vuoden ura takanaan ja suuri halu yllättää faninsa yhä uudelleen. Mainitakseni pari yhtyeen erikoista päähänpistoa, The Flaming Lips on julkaissut muun muassa albumin (Zaireeka), jonka raidat on jaettu neljälle eri cd-levylle, joita kaikkia tulee kuunnella yhtä aikaa eri cd-soittimista. Lisäksi yhtye on julkaissut erikoisen jouluelokuvan Christmas On Mars, jota suunniteltiin vuosia.

Heini: 83. Cats on Fire - Our Temperance Movement (2009)

Vaasalainen Cats on Fire on Suomen The Smiths maustettuna ripauksella Belle & Sebastian -henkistä iloisuutta. Mattias Björkas laulaa suloisen epävireisesti hassuista asioista – horoskoopeista, puutarhan valoista tai matkoista Ruotsiin:

Afternoon, day one
I’m on the ferry now
Here they come, the modern-day buccaneers
And they come for fun
End up having some
It’s a floating Sodom I observe

Mikke: 84. Beck - Mutations (1998)

Beck aloitti uransa soittamalla hyvin sekavaa musiikkia, joka perustui outoihin ääniin ja erikoisiin soittimiin. Siirryttyään Geffen-levymerkille musiikki muuttui kuuntelijaystävällisemmäksi ja esimerkiksi kappale Loser tavoitti suuren yleisön huomion. Beckin musiikkissa on kuitenkin säilynyt olennaisena osana erikoiset soitinvalinnat ja kummalliset äänet. Mutations on yksi Beckin helpoiten lähestyttävimmistä albumeista. Tämä ei kuitenkaan ole ollenkaan huono asia. Hienot folk- ja countrykappaleet soivat tyylikkään omalaatuisina Beckin tyylille uskollisina.

Heini: 84. Florence + the Machine - Lungs (2009)

Kun kuuntelee Florence + the Machinen esikoislevyä Lungs, ei ensimmäisenä uskoisi, että suurin osa kappaleista käsittelee kärsimystä ja kuolemaa. Synkistä aiheistaan huolimatta Florence + the Machine nimen takaa löytyvä sooloartisti Florence Welsh kuulostaa kauniilta ja raikkaalta.

Mikke: 85. The Doors - The Doors (1967)

Listaltani löytyy muutamia superklassikoita. Niiden sijoitukset eivät ehkä ole niin korkeita, kuin kyseiset levyt ansaitsisivat. Tämä johtuu luultavimmin siitä, että olen kuunnellut kyseiset albumit puhki. Teini-ikäisenä kävin läpi vaiheen, jossa kuuntelin lähinnä pelkästään klassista rockmusiikkia ja tämän seurauksena joidenkin levyjen suurin hohto on hiipunut, vaikka kyseessä onkin mestariteoksia. The Doorsin esikoisalbumi on yksi tällaisista.

Heini: 85. Peaches – Teaches of Peaches (2000)

Poliittisesti epäkorrekti, julkean seksuaalinen, mutta hurmaavaakin hurmaavampi Peaches (eli artisti Merrill Beth Nisker) raivasi tiensä suosikkimusiikkini joukkoon hitaasti mutta varmasti. Varsinaisesti Peachesin edustama musiikkityyli (jonka Wikipedian perusteella diagnosoin electroclashiksi) ei kuulu suosikkeihini, mutta Peachesin energinen tyyli ja sukupuolirooleja rikkovat lyriikat sekä esiintymiset sulattivat entisen naistutkimuksen opiskelijan sydämen.

Mikke: 86. Sonic Youth - The Eternal (2009)

Sonic Youth on rikkonut musiikin rajoja jo 30 vuotta. Olen jutellut monien vaihtoehtomusiikin ystävien kanssa Sonic Youthista ja yleensä vastaanotto on ollut melko vaisua. Monet hyvinkin vaihtoehtoista musiikkia kuuntelevat ystäväni ovat pitäneet Sonic youthia liian vaikeana, epävireisenä meluna. Täytyy myöntää, että aluksi olin samaa mieltä. Kuunneltuani yhtyeen alkuaikojen levyjä, en saanut yhtyeestä mitään otetta. Viimein kun sain käsiini vuonna 2004 ilmestyneen albumin Sonic Nurse, kiinnostukseni yhtyettä kohtaan heräsi. Melun keskeltä alkoi kuulua kiinnostavia melodioita ja soundit olivat täysin omalaatuisia. Viimeistään 2006 ilmestynyt Rather Ripped, jota voidaan pitää yhtyeen helpoiten lähestyttävänä albumina, sinetöi innostukseni Sonic Youthiin.

Heini: 86. The Cure – Kiss Me, Kiss Me, Kiss Me (1987)

Joskus 2000-luvun alussa päätin alkaa kuunnella The Curea. Marssin Helsingissä vieraillessani levykauppaan (Popparienkeliin, jollen väärin muista) ja erään ystäväni suosituksen perusteella ostin Kiss Me, Kiss Me, Kiss Me -levyn sekä siihen aikaan yhteen uusimman levyn Bloodflowers. Nämä ovat edelleen ainoat Cure-levyni, mistä voinette päätellä, että todellista fania minusta ei tullut. Bloodflowersia en liene kuunnellut enää vuosiin, mutta Kiss Me, Kiss Me, Kiss Me -levystä pidin heti sen hankittuani eivätkä tunteeni sitä kohtaan ole vuosien saatossa viilentyneet.

Mikke: 87. 22-Pistepirkko - Rally of Love (2001)

22-Pistepirkko on yksi pisimpään pitämistäni yhtyeistä. Näin Pirkot ensimmäistä kertaa konsertoimassa 16 vuotta sitten Ruisrockissa ja lukuisia kertoja  tämän jälkeen erinäisissä paikoissa. 22-Pistepirkon tyyli on hyvin omaperäinen ja tunnistettava. P-K Keräsen nenään laulettu ja suomalaisittain lausuttu laulu luo kappaleisiin täysin omanlaisensa soundin. Yhtyeen musiikilliset tyylit ovat vaihdelleet vuosien varrella melko paljonkin, mutta tunnistettavuus ei tästä ole kärsinyt.

Heini: 87. Maija Vilkkumaa - Pitkä ihana leikki (1999)

Vuosituhanteen vaihteessa Maija Vilkkumaa oli Suomen kuumin naisartisti. Nuori ja räiskyvä nainen laulamassa sarkastisin sanoituksin suomenkielistä rokkia oli enemmän kuin tervetullut musiikkimarkkinoille. Pitkä ihana leikki on Vilkkumaan debyyttilevy, jonka suurin hitti oli tietenkin Satumaa-tango.

Mikke: 88. David Bowie - Hunky Dory (1971)

David Bowie on ensimmäinen todellinen super-legenda listallani. Jos olisin listannut artisteja, Bowie olisi saanut varmasti paljon korkeamman sijoituksen. Mielestäni Bowien albumit tarjoilevat loistavia yksittäisiä kappaleita, mutta albumit eivät kokonaisuuksina ole erityisen yhtenäisiä. Niinpä valitsin listalleni Hunky Doryn, joka mielestäni esittelee parhaan kokoelman Bowien kappaleita. Albumi toimii myös siirtymävaiheena Bowien alkuaikojen folkin ja tulevan glam rock-kauden välillä.

Heini: 88. Girls - Album (2009)

Girls kuuluu listallani sijaa 89. pitävän Jamie Lidellin tapaan Flow-festareilta bongaamiini kokoonpanoihin. Girls löytyi viime kesän festivaaleilta. Toisin kuin Lidell, Girls ei ilmeisesti hurmannut liveaktillaan liiemmin, sillä en muista yhtyeen keikasta mitään (eikä tästä voi syyttää edes humalatilaa, sillä en ollut juonut yhtään). Girlsin puolustukseksi tosin sanottakoon, että Flow’ssa tulee nähtyä niin monia hyviä keikkoja, ettei seulan tavoin vuotava muistikapasiteettini kykene niitä kaikkia mielessä säilyttämään. Lisäksi on syytä korostaa, että yhtyeen esikoislevy Album on mahtava kokonaisuus.

Mikke: 89. Elbow - The Seldom Seen Kid (2008)

Elbow ei ole kovin helposti lähestyttävä yhtye. Tarjolla ei ole itsestäänselviä hittejä, eikä koukuttavia pop-melodioita. Kuitenkin yhtye palkitsee komeasti kärsivällisen kuuntelijansa. Yhtyeen soundi on omaperäinen ja kokeileva. The Seldom Seen Kid on kokonaan yhtyeen itsensä tuottama, miksaama ja nauhoittama, joten levy-yhtiöt eivät ole päässeet vaikuttamaan yhtyeen ratkaisuihin. Lopputulos on mahtava.

Heini: 89. Jamie Lidell – Jim (2008)

Jim on kesälevy. Sen moderni soul on iloista, kevyttä, sen mukana on helppo laulaa sekä suorastaan pakollista tanssia. Enimmäkseen tanssiminen kannattaa suorittaa ystävien kanssa ilakoiden vaikkapa Out of My Systemin tai Little Bit of Feel Goodin tahtiin, mutta hitaidenkin kanssa tunteiluun levy antaa mahdollisuuden esimerkiksi All I Wanna Do ja Rope of Sand -kappaleiden myötä.

Mikke: 90. Mercury Rev - All Is Dream (2001)

Mercury Rev on yksi niistä yhtyeistä, jotka ovat tehneet hienoa musiikkia vuosikausien ajan, mutta jotka ovat jostain syystä pysyneet pitkään tuntemattomina. Tutustuin yhtyeeseen vasta joitakin vuosia sitten, mutta heti ensimmäisestä kuuntelukerrasta olin vakuuttunut. Yhtyeen laulajan Jonathan Donahuen omituisen androgyyni lauluääni sopii tähän musiikkiin kuin nenä päähän. Yhtyeen taustalla kuullaan sinfonisia jousia ja erikoisia efektejä. Tunnelma on satumainen, välillä synkkä kuin yö ja välillä keveän iloinen.

Heini: 90. Why? – Alopecia (2008)

Why?-yhtyettä ei ole suotta nimetty kysymyssanalla ”miksi?” Yhtyeen neljäs pitkäsoitto Alopecia on varsin kummallinen albumi. Musiikkia voi kuvailla vaikkapa hiphopin ja indierockin sekoitukseksi, mutta kuvaus jää varsin vajavaiseksi. Paitsi, että Why?:n musiikki kuulostaa varsin erilaiselta kuin mikään muu (ainakaan minun korviini kulkeutunut) tällä hetkellä pinnalla oleva artisti tai yhtye, levyn hämmentävä kansitaide lisää yhtyeen outoutta. Siispä mikäli aikoo Alopeciaa kuunnella, kannattaa hankkia fyysinen levy käsiinsä, jotta voi perehtyä musiikin lisäksi kansitaiteeseen. Ei ole pahitteeksi myöskään uhrata muutamaa minuuttia vilkaistakseen yhtyeen lyriikoita, sillä ne jatkavat monin osin samalla oudolla linjalla.

Mikke: 91. Doves - Last Broadcast (2002)

On harmillista ja ehkä myös hieman omituista, että Doves ei ole tullut tutuksi kovinkaan monelle suomalaiselle. Kotimaassaan Iso-Britanniassa Doves nauttii suurta suosiota ja etenkin Last Broadcast sai loistavan vastaanoton. Levy nousi kotimaassaan albumilistan kärkeen ja kriitikot antoivat kehuja poikkeuksetta. Yhtyeen tuntemattomuus Suomessa saattaa johtua siitä, että suurin brittipop innostus oli jo jäänyt taakse ja vaihtoehtoisen musiikin kuuntelijat siirsivät katseensa kohti Yhdysvaltoja, jossa muun muassa The Strokes nousi ryminällä pinnalle.

Heini: 91. Feist - The Reminder (2007)

Vaikka Feistin kappaleet 1234 ja My Moon, My Man tuntuivat soivan joka paikassa kyllästymiseen saakka muutama vuosi sitten, The Reminder -levy ei ole menettänyt hohtoaan mielessäni. Feist kuuluu myös listaltani löytyvien Cat Powerin ja Regina Spektorin kanssa folkhenkisten laulaja-lauluntekijänaisten ihanaiseen joukkoon.

Mikke: 92. Ultra Bra - Vesireittejä (2000)

Ultra Bran musiikista tulvii mieleen monia muistoja kouluajoistani, tai ehkä vielä vahvemmin kesälomista. Ultra Bra kuuluukin erottamattomasti Suomen kesään. Lukioaikoinani Ultra Bra esiintyi lähes kaikilla musiikkifestivaaleilla Suomessa ja tulipa yhtye nähtyä usein myös esimerkiksi Tavastian lavalla.

Heini: 92. YUP - Homo Sapiens (1994)

Vaikka YUP:n paras kappale on tietenkin Minä olen myyrä, ja vaikka Leppymättömät-levy sisältää parasta yhteiskuntakritiikkiä, valitsin pitkän harkinnan jälkeen lempilevykseni Homo Sapiensin, joka on yhtyeen neljäs albumi, mutta lienee ollut ensimmäinen, joka puri suurehkoon yleisöön.

Mikke: 93. The Cardigans - Long Gone Before Daylight (2003)

En ollut juurikaan innostunut The Cardigansista ennen Long Gone Before Daylightin julkaisua. Radiossa ja television musiikikanavilla soitetut kappaleet yhtyeeltä vaikuttivat melko yhdentekevältä ruotsalaiselta popilta. Edeltävän albumin, Gran Turismon, jälkeen pidetty tauko teki yhtyeelle selvästi hyvää. Nyt myöhemmin olen löytänyt hienoja kappaleita myös edeltäviltä levyiltä, mutta Long Gone Before Daylight muodostaa hienoimman kokonaisuuden yhtyeen tuotannossa.

Heini: 93. Cat Power - The Greatest (2006)

Cat Power lienee tullut monelle tutuksi sen jälkeen, kun The Greatest -levyn nimikkobiisi soi Wong Kar-Wain My Blueberry Nights -elokuvassa:

Nimestään huolimatta levy ei ole hittikokoelma, vaan ihan oikea albumi. Vähän kuten Cat Power ei ole yhtye, vaan laulaja-lauluntekijä Charlyn Marie Marshallin taiteilijanimi.

Mikke: 94. Liam Finn - I'll be Lightning (2007)

Liam Finn on uusiseelantilainen laulaja-lauluntekijä, joka soittaa levyillään lähes kaikki instrumentit itse. Tämä multi-instrumentalismi on erityisen huomionarvoista siksi, että Finnin käyttämät soittimet eivät ole välttämättä aina niitä tavallisimpia. Tavallisimmatkin bändisoittimet soitetaan usein erilaisten efektien kautta. Tämä tekee Liam Finnin musiikista omaperäistä ja mielenkiintoista.

Heini: 94. Regina Spektor - Begin to Hope (2006)

Myönnän olevani hittibiisien orja. Ostin Regina Spektorin Begin to Hopen paljolti Radio Helsingissä muutama vuosi sitten soineiden Fidelityn sekä On the Radion innoittamana. Vaikka molemmat ovat kaikin puolin hienoja kappaleita, levy on monipuolisempi kuin näiden kahden perusteella saattaisi olettaa. Albumin tunnelma vaihtuu nopeasti mutta sulavasti melankolisesta kaipauksesta kevyen iloiseen poprallatukseen lähes jokaisen uuden biisin myötä.

Mikke: 95. Kraftwerk - The Man-Machine (1978)

Kraftwerkia voidaan pitää yhtenä suurimmista vaikuttajista elektronisen musiikin syntyyn ja kehitykseen. 1970-luvulla Kraftwerkin musiikki onkin varmasti kuulostanut jännittävältä ja tuoreelta. Kraftwerkin vanhojen levyjen hohto ei kuitenkaan ole vieläkään hiipunut. The Man-machine levyn soundeissa kuuluu vahvasti 70-luvun lopun näennäisfuturismi.

Heini: 95. Vuokko Hovatta - Lempieläimiä (2008)

Ultra Brasta tuttu Vuokko Hovatta kietoi minut soolotuotantonsa pauloihin Suomen euroviisukarsinnassa vuonna 2008 esittämällään Virginia-kappaleella:

Mikke: 96. The XX - XX (2009)

The XX viehätti minua suunnattomasti heti alusta alkaen. Minimalismi ja hiljainen kauneus sopivat yön pimeimpiin hetkiin. Laulajakaksikon melankoliset ja lakoniset äänet vuorottelevat kauniisti. Maltilliset elektroniset rytmit ja kaikuisat puhtaat kitarat vievät kuuntelijan vieraaseen maailmaan. 

Heini: 96. Regina - Oi miten suuria voimia! (2007)

Reginan toinen albumi Oi miten suuria voimia! on mielestäni paras yhtyeen kolmesta pitkäsoitosta. Kuten sijalla 97 listauksessani ollut Yelle, myös Regina houkuttelee tanssilattialle.

Mikke: 97. Spoon - Ga Ga Ga Ga Ga (2007)

Spoon on salakavala yhtye. Ensimmäisellä kuuntelukerralla heidän musiikkinsa kuulosti melko yksinkertaiselta leppoisalta poprockilta. Musiikki kuitenkin syvenee jokaisella kuuntelukerralla. Yksinkertaisten riffien takaa löytyy mitä kekseliäimpiä koukkuja.

Heini: 97. Yelle - Pop Up (2007)

En enimmäkseen pidä ranskalaisesta popmusiikista. Haluaisin kuunnella hyvää ranskankielistä poppia, mutta nekin ranskalaiset yhtyeet joista pidän, laulavat melkein aina englanniksi. Jollei olisi olemassa Sebastian Tellierin uskomatonta lavakarismaa (kehoitan katsomaan etenkin kohdasta 3:30 eteenpäin, kliimaksi paranee loppua kohden) tai vanhoja chansoneita esimerkiksi Edit Piaffin tai Jacques Brelin (joka sitäpaitsi oli belgialainen) laulamana, en juurikaan kuuntelisi ranskankielistä musiikkia.

Onneksi on Yelle. J'adore!

Mikke: 98. Loney, Dear - Loney, Noir (2007)

En tiedä onko kyseiselle musiikkityylille mitään vakiintunutta nimitystä, mutta Loney, Dear lukeentuu niihin artisteihin, joiden musiikissa on jotain uskomattoman hellyyttävää. Soittimet soivat heleän puhtaina ja lauluääni paljastaa pienet säröt ja epäpuhtaudet. Tällaiset artistit eivät pärjäisi laulukilpailuissa, mutta jokin siinä haavoittuvassa laulutavassa vetoaa minuun tavattoman paljon. Melodiat ovat kauniin yksinkertaisia.

Heini: 98. Anki - Sateen jälkeen (1967)

Ankin Sateen jälkeen on Sinatran In the Wee Small Hours -levyn tavoin löytö 1001 albumia -kirjasta. Kuten Sinatran, myös Ankin kohdalla suurin fanitukseni syy on levyn yllättävyys: en ole suomalaisen iskelmän tahi käännösbiisien ystävä, mutta silti Anki onnistuu kuulostamaan yllättävän raikkaalta.

Mikke: 99. Joanna Newsom - Ys (2006)

Tämä albumi ilmestyi listalleni vasta aivan viime hetkillä. Nyt kuitenkin kuunnellessani levyä olen erittäin tyytyväinen, että albumi löysi tiensä listaani.

Kiinnitän musiikinkuuntelussani usein erityistä huomiota ihmisääniin. Omituiset ihmisäänet ovat erityisesti mielenkiintoni kohteena. Kuullessani ensimmäistä kertaa Joanna Newsomin lauluäänen, olin uskomattoman innostuksen vallassa. Newsomin ääni kuulostaa siltä, kuin se olisi jostain toisesta maailmasta. Äänen käheys ja nasaali soivat uskomattoman upeasti satukirjamaisissa kappaleissa.

Heini: 99. The Knife: Deep Cuts (2004)

Harvoin on missään onnistuttu vangitsemaan mitään niin hipsteriä kuin siinä Les Amours Imaginaires -elokuvan kohtauksessa, jossa kauniit ihmiset tanssivat hidastetusti ruotsalaisen The Knifen Pass This On -biisin tahtiin:

Mikke: 100. Hassisen kone - Rumat Sävelet (1981)

Kuuntelin Ismo Alangon eri kokoonpanojen musiikkia erityisesti yläasteikäisenä. Kaikista näistä kokoonpanoista Hassisen Kone on ollut minulle henkilökohtaisesti tärkein ja olisin myös valmis väittämään, että Ismo ei ole yhtä hienoa musiikkia tehnytkään ensimmäisen yhtyeensä jälkeen.

Heini: 100. Frank Sinatra - In the Wee Small Hours (1954)

Ei ole täysin sattumaa, että listani alkaa samalla albumilla kuin kirja 1001 albumia, jotka jokaisen on kuultava edes kerran elämässään. Koko idea tämän blogin kirjoittamiseen lähti kanssakirjoittajani Miken kanssa meneillään olevasta projektista kuunnella kyseisessä opuksessa listatut levyt läpi. Aluksi tarkoitus oli blogata noista tuhannesta ja yhdestä levystä, mutta tehtävän vaikeus ja laajuus lannisti, joten syntyi idea käsillä olevasta blogista.