Mikke: 98. Loney, Dear - Loney, Noir (2007)

En tiedä onko kyseiselle musiikkityylille mitään vakiintunutta nimitystä, mutta Loney, Dear lukeentuu niihin artisteihin, joiden musiikissa on jotain uskomattoman hellyyttävää. Soittimet soivat heleän puhtaina ja lauluääni paljastaa pienet säröt ja epäpuhtaudet. Tällaiset artistit eivät pärjäisi laulukilpailuissa, mutta jokin siinä haavoittuvassa laulutavassa vetoaa minuun tavattoman paljon. Melodiat ovat kauniin yksinkertaisia.

Soitinvalinnat ja soundien käyttö kertoo siitä, että musiikkia ei olla nauhoitettu huippustudiossa. Tässä tuotannossa kuuluu kotinauhoitukset. Mistään minimalismista ei kuitenkaan ole kyse. Hallitsevien akustisen kitaran ja syntetisaattorin takaa kuullaan muun muassa kellopeli, klarinetti ja huilu. Rytmejä taputetaan välillä käsivoimin.

Tämän ruotsalaisen laulaja-lauluntekijän äänessä on juuri sellaisia androgyynejä piirteitä, jotka mielestäni sopivat erinomaisesti tekemään yksinkertaisestakin popista mielenkiintoista ja tunteellista.

Tunnelma on yleisesti ottaen rauhallinen ja tuo mieleen leppoisat kesäsunnuntait, kun vain muutamat pilvet liikkuvat verkkaisesti taivaalla. Kuitenkin esimerkiksi Hard Days 1.2.3.4. saa jalan vipattamaan tikittävän rytmin tahdissa.

Lyriikat kertovat epävarmuudesta ja joskus jopa itsesäälistä. Taustalla pyörii popmusiikin ikuiset aiheet ihastumisista epäonnistumisiin.

"I get things wrong and I'm not accustomed to this
You think i'm looking good, that I've got a sharp-press tonight
You think I sing better than I do
You want to hold me this night
You want to make this look bright"

Albumi Spotifyssa.


Blogin säännöt.
Miken top 100.