Long Gone Before Daylight esittelee melko erilaisen yhtyeen, kuin edellisillä albumeilla. Äänimaailma on synkempi, soittimet soivat luonnollisina, kun ylimääräinen efektimassa on jätetty pois. Levyn musiikkia voisi kuvailla countryfolkrockiksi. Nina Perssonin hunajainen ääni pääsee hienosti oikeuksiinsa tunteilevissa hiljaisissa hetkissä, mutta muutama nerokkaasti taiteiltu hittikin levylle mahtuu.
Levy alkaa uskomattoman kauniilla kappaleella Communication, joka ensimmäisen kappaleen paikastaan huolimatta sopisi täydellisesti illan viimeiseksi hitaaksi. You're the Storm yhdistää countryballadimaisen A-osan pophittikertosäkeeseen taidokkaasti. A Good Horse näyttää yhtyeen kyvyt myös rocktaitureina. Couldn't Care Less soi pehmeästi skandinaavisen melankolian tahdittamana. Please Sister on mielestäni albumin hienoin kappale, ainakin jos luotan kappaleen nostattamiin kylmiin väreisiin - uskomattoman kaunis melodia ja nostatus kertosäkeeseen. For What it's Worth todistaa The Cardigansin yhdeksi parhaista pohjoismaisista hittien tehtailijoista. 3.45: No Sleep lopettaa levyn komeasti sykähdyttävällä kauneudellaan.
Long Gone Before Daylight sopii täydellisesti esimerkiksi illan viimeisiin pimeisiin tunteihin, romanttisiin hetkiin tai leppoisiin sunnuntaipäiviin. Albumin melodiat ovat ehkä yksinkertaisia ja paljon käytettyjä, mutta mistään kertakäyttömusiikista ei voida missään tapauksessa puhua. Tässä tapauksessa yksinkertainen on ehdottomasti kaunista.
Albumi Spotifyssa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti