Mikke: 9. Oasis - (What's the Story) Morning Glory (1995)

Yleensä niiden yhtyeiden, joiden musiikista pitää valtavasti, jäsenistä alkaa myös pitämään ehkä kunnioituksesta tai triviaan tutustumisen kautta. Oasis on kuitenkin suuri poikkeus. Gallagherin veljekset ovat vastenmielisen omahyväisiä idiootteja, jotka ovat kuitenkin onnistuneet tekemään aivan järjettömän mahtavaa musiikkia ja yhden kaikkien aikojen hienoimmista levyistä. (What's the Story) Morning Glory on jokaiselle 90-luvulla musiikkia kuunnelleelle henkilölle klassikoiden klassikko. 90-luvun puolivälissä Oasis olikin ehkä koko maailman suurin yhtye. Bändi oli voittanut levymyynnillään Blurin brittipopsodan päätteeksi ja valloittanut Yhdysvallat toisen albuminsa huikeilla hittikappaleilla. Yhtyettä saapui kuuntelemaan Knebwothiin 250 000 ihmistä, joka on eniten ihmisiä yhden yhtyeen keikalla. Voidaan oikeutetusti sanoa, että Oasis oli 90-luvun puolivälillä maailman suurin yhtye ja suurin brittiyhtye sitten The Beatlesin.

Morning Gloryn kappaleet ovat hieman kevyempiä, kuin yhtyeen esikoisalbumilla Definetly Maybe, joka on sekin muuten aivan loistava. Kitaroissa on kuitenkin uskottavaa särmää ja Liam Gallagherin nasaalinen raspi huokuu rock -kukkomaisuutta. Soundit ovat täyteläisen muhkeita ja ne onnistuivatkin täyttämään valtavia stadioneja ja ulkoilmakonsertteja leikiten. Melodiat kaivavat suunnattomasti vaikutteita rockmusiikin historiasta ja ehkä tunnetusti eniten The Beatlesin tuotannosta. Oasis julistikin omahyväisyydessään olevansa isompi kuin The Beatles, seuraten Lennonin kuuluisaa lausahdusta siitä, kuinka The Beatles oli noussut isommaksi kuin Jeesus. Aivan samaa en itse menisi väittämään, mutta jotakin varsin valloittavaa Oasiksen musiikissa on. Musiikki saa aina kuulijansa hyvälle tuulelle ja esimerkiksi soittaessani levyn kappaleita puistossa akustisella kitaralla, kaikki ihmiset osaavat sanat ulkoa ja laulavat mukana. Tämä levy määrittelee ehkä parhaiten sitä, mitä oli kasvaa 90-luvulla.

Levy alkaa mahtavan jylhillä särösoundeilla kappaleessa Hello. Vahvasti kumisevat kompit yhdistyvät isoihin voimasointuihin ja Liamin raa'an uskottavaan rock -raspiin. Roll With It oli kappale, joka kilpaili Blurin Country Housen kanssa myyntiluvuista. Roll With It hävisi silloin, mutta tämä rock n' roll henkeä uhkuva voimakas kappale toimii kuitenkin kuin junan vessa. Wonderwall on kaikessa kuluneisuudessaan silti aivan loistava kappale. Akustinen, yksinkertainen kitara toimii loistavasti ja jo ensi sekunneista kappale tunnistetaan missä vaan. Soolokitaraan ja lopun piano-osuuksiin kannattaa kiinnittää erityistä huomiota. Don't Look Back In Anger alkaa Lennonmaisella pianolla ja purkautuu kauniina pop-kappaleena, jonka haikea melodia on kaikunut useasti puistoissa ja mökeillä, joihin olen kitarani kanssa päätynyt. Liam suuttui veljelleen Noelille tämän halutessa laulaa kappaleen ja poistui nauhoituksen ajaksi pubiin. Palatessaan Liam yritti antaa Noelille turpaan ja veljesten välille syttyi kunnon käsirysy. Some Might Say on aikojen saatossa muotoutunut suosikkikappaleekseni levyltä. Kappale oli tarkoitettu Gallagherien mukaan ottamaan Sueden Animal Nitratelta paikka brittipopin tunnuskappaleena. En tiedä onnistuiko se siinä, mutta vahvasti soitettu rock n' roll hitti on silti järjettömän hienoa kuunneltavaa. Cast No Shadow on kaihoisa kappale, joka pehmentää soundeja veljesten laulaessa kauniisti stemmoja sulassa sovussa. She's Electric on mielestäni lähempänä kilpakumppani Blurin tuotantoa pomppivan iloisen melodiansa ansiosta. Liamin uskottava lauluääni nostaa kuitenkin kappaleen hienoihin korkeuksiin. Sanoissa lauletaan hienosti pilke silmäkulmassa suhteista kiinnostavan naisen perheenjäseniin. Levyn nimikkokappale Morning Glory on yksi albumin kohokohdista. Raa'asti särkevä sähkökitara yhdistyy aggressiiviseen rockiin, jonka jytke tuntuu koko kehossa. Levy loppuu yhteen kaikkien aikojen hienoimmista kappaleista Champagne Supernova. Hypnoottisen soljuva kaunis melodia ja nostatukset kasvattavat kappaleen taivaisiin.

Olen valtavan mieltynyt brittipoppiin ja sitä kautta myös moniin brittikulttuurin piirteisiin. Käydessäni Lontoossa ja muuallakin briteissä olen kokenut mahtavia hetkiä, jonkin asian muistuttaessa minua rakastamistani levyistä. Yksi hienoimmista hetkistä oli Lontoon Sohossa, kun astelin sisään levykauppaan, joka yllättäen mainosti esiintyvänsä Oasiksen kakkoslevyn kannessa. Levynkannen vasemmassa reunassa on tuon kyseisen levykaupan näyteikkuna. Melko suuri kunnianosoitus liikkeelle, joka on varmasti myös kasvattanut myyntiä tämän myötä. Kahden ensimmäisen levyn jälkeen Oasis ei ole enää pystynyt samanveroisiin suorituksiin musiikin saralla, mutta kolmantena ilmestynyt Be Here Now ja toiseksi viimeiseksi jäänyt albumi Don't Believe the Truth ovat kyllä mainioita levyjä. (What's the Story) Morning Glory on kuitenkin yhtyeen ehdottomasti kirkkain tähti, joka tullaan muistamaan aina kun puhutaan rock musiikin tärkeistä levyistä. Itsellenikin tämä levy on yksi kaikkein merkityksellisimmistä.

Ks. myös Heini: 7. Oasis - (What's the Story) Morning Glory (1995).

Albumi Spotifyssa

Blogin säännöt.
Miken top 100.