Mikke: 5. Grandaddy - The Sophtware Slump (2000)

Grandaddyn toinen albumi The Sophtware Slump on yksi niistä levyistä, jotka pyörivät stereoissani vuodesta toiseen. En usko, että tähän levyyn on ikinä mahdollista kyllästyä. Grandaddy on Jason Lytlen luotsaama space rock yhtye, jossa Lytlen kauniin korkea lauluääni yhdistyy mahtaviin elektronisiin soundeihin, syntetisaattoreihin, pöriseviin kitaroihin, bassoon ja rumpuihin. Musiikki on unenomaista ja mielettömän kaunista. Yhtyeen jäsenet kutsuivat itseään metsuriskeittareiksi jo kauan ennen, kuin hipsterit alkoivat kasvattaa metsuripartojaan ja pukeutumaan flanellipaitoihin. Yhtyeen riveistä löytyykin (muun muassa Lytle mukaan lukien) pari entistä ammattilaisskeittaria. Yhtyeen tie päättyi vuonna 2006. Lytle oli ollut vastuussa kaikesta säveltämisestä ja sanoittamisesta ja myöskin lähes kaikkien soittimien soittamisesta ja muu yhtye ei tuntenut saavansa yhtyeen soitosta enää oikein mitään irti (myöskään rahallisesti). Jason Lytle on sittemmin jatkanut soolouralla hyvin samanlaisen musiikin soittamista.

The Sophtware Slumpia pidetään usein konseptialbumina, jossa käsitellään modernin ihmisen suhdetta teknologiaan. Lytle oli aikanaan huolissaan Y2K-kohusta ja siitä, kuinka ihmiset luottavat liikaa teknologiaan ja unohtavat luonnon ja sosiaaliset suhteet. Edelleenkin Lytlen musiikissa on kuultavissa piirteitä luonnon arvostamisesta. The Sophtware Slumpin kappaleet kertovat erilaisia tarinoita teknologian kehityksen huonoista puolista välillä kuolemanvakavasti, mutta sitäkin useammin humoristisesti pilke silmäkulmassa. Sanoitukset ovatkin loistavia ja tukevat mahtavasti hienosti sävellettyjä kauniita äänimaisemia. The Sophtware Slump sai aikoinaan ylistäviä kommentteja kriitikoilta ja parhaimmillaan Grandaddystä ennusteltiin uutta Radioheadia. The Sophtware Slump on päätynyt myös monille listoille, joissa on listattuna 2000-luvun parhaat albumit. Tämä kriitikoiden ylistyslaulu ei ole kuitenkaan tuonut yhtyeelle valtaisaa menestystä ja yhtye onkin melko tuntematon ainakin Suomessa. Suosiota on kuitenkin kasvattanut esimerkiksi kiertue yhdessä Elliott Smithin kanssa ja kappaleen A.M. 180 käyttö elokuvassa 28 päivää myöhemmin.

Levy alkaa mielettömän kauniisti hienoja elektronisia efektejä käyttävässä kappaleessa He's Simple, He's Dumb, He's the Pilot. Avaruusmaiset synariffit ja pehmeä akustinen kitara taustoittavat mahtavasti nousevaa melankolista laulumelodiaa, jonka kruunaa Lytlen melodramaattisen suloinen lauluääni. Hewlett's Daughter esittelee rouheampia kitaroita, jotka muistuttelevat yhtyeen alkuaikojen lo-fi soundista. Jed the Humanoid on yksi levyn kauneimmista kappaleista, jossa kerrotaan tarinaa maahan saapuvasta humanoidista, joka otetaan ilolla vastaan, mutta tottuessaan ihmisten elintapoihin humanoidi Jedistä tulee alkoholisti ja hän juo itsensä lopulta hengiltä surullisen kappaleen lopuksi. The Crystal Lake on levyn hitikkäin kappale, jossa nousevat ja laskevat avaruussoundit luovat taianhohtoisen tunnelman. Tempo on levyn yleisilmettä nopeampi ja jalka alkaakin helposti vispaamaan lattiaa tämän mahtavan kappaleen tahtiin. Underneath the Weeping Willow on minimalistinen pianolla soitettu kappale, jonka taustalla kuultava korkea helinä tukee mahtavasti tätä kaunista yksinlaulua. Broken Household Applience National Forest ilmentää ehkä parhaiten levyn luonto vastaan teknologia -teemaa. Soundit muuttuvat kertosäkeeseen saavuttaessa raaemman säröisiksi, joka toimii hienona vastapainona hiljaisemman hypnoottiselle a-osalle. Jed's Other Poem (Beautiful Ground) kuulostaa sähköiseltä urkuharmoonilta. Kappale sekoittelee psykedeelisen outoja soundeja ja kaunista maalailua. Sanoituksissa lauletaan muun muassa: "I wanna sing funny like Beck, it's bringing me down". Miner at the Dial-a-view kuulostaa paikoitellen Airin musiikilta. Kauniit taustalaulut ja puheena selitetyt Dial-a-view'n säännöt tuovat kappaleelle mystistä taikaa. Levy loppuu uskomattoman kauniiseen kylmät väreet nostattaavan kappaleeseen So You'll Aim Toward the Sky. Tämä on yksi kaikkien aikojen kauneimmista kappaleista.

Grandaddy ehti urallaan julkaista neljä loistavaa levyä, joista kuitenkin The Sophtware Slump on se kaikista kirkkain tähti. Jokainen kappale tukee täydellisesti kokonaisuutta. Tämä on ehdottomasti yksi kaikkien aikojen parhaista levyistä ja jos et ole vielä siihen tutustunut kehotan todella kuuntelemaan sen ja ihastumaan, kuten niin monet aikaisemmin, joille olen levyä suositellut. Grandaddyn lopettaminen harmitti minua suunnattomasti, sillä en ehtinyt ikinä nähdä yhtyettä konsertoimassa. Jason Lytle jatkaa kuitenkin soolouraansa tuomalla ilmoille loistavaa ja samanhenkistä musiikkia, joten toivo elää vielä siitä, että joskus pääsen todistamaan Lytlen kauniin lauluäänen myös livenä. The Sophtware Slumpin kauniin melodramaattiset kappaleet sopivat moneen tilanteeseen, mutta ainakin ensimmäisellä kerralla suosittelen kuuntelemaan levyn alusta loppuun yksin hyvistä stereoista tai kuulokkeilla, jotta jokainen kaunis nyanssi pääsee esille. Nauttikaa!

Albumi Spotifyssa

Blogin säännöt.
Miken top 100.