Mikke: 3. Sufjan Stevens - Illinois (2005)

Vuosi 2006 alkoi osaltani matkalla ystäväni kanssa Berliiniin. Viikon kestäneen melko intensiivisen juhlimisen ja turistina pyörimisen jälkeen olo oli paluumatkalla jokseenkin väsynyt. Odottaessamme lentokonetta Tegelin lentokentällä kaivoin laukustani esille Sufjan Stevensin Illinois albumin minidiscillä, jonka olin vain ehkä kuukautta aikaisemmin kopioinut samaiselta matkakumppaniltani. Olin toki aiemminkin kuunnellut levyä ja myöskin pitänyt siitä. Tuolloin, tuona raukeana hetkenä kuitenkin jokin kolahti erityisellä voimalla. Sillä hetkellä maailmassani ei ollut mitään muuta, kuin Sufjan Stevensin mielettömän kaunis korkea lauluääni, taitavasti hiotut orkestraatiot, teatraalisen melodramaattiset melodiat ja omaperäisellä tyylillä soitettu banjo. Sufjan Stevens ei ole mikään tavallinen laulaja-lauluntekijä. Hänen levyillään kuullaan valtava arsenaali erilaisia soittimia, musiikillisia tyylejä ja erikoisia konsepteja.

Stevensin viides studioalbumi kertoo artistin aikaisemman levyn Michiganin tapaan Yhdysvaltalaisesta osavaltiosta. Stevens oli tuolloin uhonnut tekevänsä albumin Yhdysvaltain jokaisesta 50 osavaltiosta, mutta myöhemmin hän on myöntänyt sen olleen vitsi. Illinois tai pidemmin Come On! Feel the Illinoise! sukeltaa osavaltion tarinoihin sarjamurhaajasta UFO-havaintoihin. Stevensin kunnianhimo tuotti pitkällisen taustatyön, sävellyksien ja sanoitusten jälkeen 22 kappaletta sisältävän massiivisen orkestroidun teatraalisen jättiläisen, josta jäi vielä yhtä monta kappaletta ylikin. Näistä ylimääräisistä kappaleista on rakennettu miehen seuraava albumi The Avalanche, joka sekin sisältää aivan loistavia kappaleita. Illinois esittelee laajan skaalan erilaisia musiikillisia tyylejä ja tunnetiloja, mutta silti se onnistuu kuulostamaan yhtenäiseltä ja hienolta. Tylsiä hetkiä ei levylle pituudesta huolimatta ole jäänyt. Kappaleiden nimet ovat usein monen rivin pituisia, joten tyydyn tässä kirjoituksessa viittaamaan niiden lyhenteisiin, mikä on ehkä ymmärrettävää, kun 19 sekuntia kestävän kappaleen nimeksi on kansiin merkitty A Conjunction of Drones Simulating the Way in Which Sufjan Stevens Has an Existential Crisis in the Great Godfrey Maze.

Levy alkaa kauniilla pianolla kappaleessa UFO Sighting. Kolmiomaisen lentävän esineen havainnoista kertova kappale saa kylmät väreet nousemaan niskaan Stevensin mielettömän kauniilla falsetilla. The Black Hawk War nostattaa soundin keväiseen klassisesta musiikista ammentavaan väliosaan. Come On! Feel the Illinoise! esittelee progressiivisia rytmejä varustettuna muun muassa torvilla, kelloilla ja kuorolla. Levyn ehkä kaunein kappale on John Wayne Gacy Jr., jonka mielettömän hieno melodia kantaa tarinan sarjamurhaajasta. Stevens lopettaa kappaleen vertaamalla itseään tähän ihmiseen. Stevens onkin haastatteluissa sanonut, kenen tahansa potentiaalisesti pystyvän tekoihin, joita John Wayne Gacy Jr. teki. Jacksonville jatkaa iloisempana ja orkestroidumpana. Taustalla nakuttava banjo ansaitsee erityistä huomiota. Decatur esittelee Stevensin lyriikoidenkirjoitustaitoa. Lähes kaikki sanat on kirjoitettu rimmaamaan täydellisesti tässä banjovetoisessa hilpeässä kappaleessa. Chicago oli levyn suurin hitti. Kappaleessa yhdistyy Stevensin seitin ohut kaunis ääni ja vaihtelevat intensiteetit. Casimir Pulaski Day on perinteisempää folkia, jossa stemmalaulut nostavat niskakarvat pystyyn kauneudellaan. Metropolis esittelee levylle epätyypiliseen tapaan rosoisia kitaroita, jotka kuitenkin vaihtelevat kauniin minimaalisen tulkinnan kanssa. Prairie Fire That Wonders Aroundin orkesterimaiset mystiset soundit kertovat ehkä parhaiten levyn omalaatuisesta äänimaailmasta. The Predatory Wasp tuo jälleen ilmoille levyn kauneinta laulua Stevensiltä, jota vauhdittaa lisäksi kauniisti soiva poikkihuilu. They Are Night Zombies esittelee taas progressiivisia rytmejä. Kumisevan basson ja jousien yhteistyö kuulostaa mahtavalta synkän melodian tukena. The Seer's Tower tuo hiljaisuudesta esille yliluonnollista kauneutta. Pianolla säestetty melankolinen kappale huipentuu Stevensin lauluun. The Tallest Man tuo hyvän mielen tullessaan taputuksineen ja erikoisine orkestraatioineen.

Tämän levyn kohdalla on vaikea edes käsittää, miten näin massiivisen taiturimainen tuotos on pystytty rakentamaan. Sufjan Stevens on ehdottomasti yksi 2000-luvun musiikillisista neroista, jonka saavutuksia ei voi kuin ihailla ihmetyksen vallassa. Stevens aloitti uransa kahdella lo-fi -soundia sisältävällä surisevammalla levyllä. Michigan ja Seven Swans puolestaan esitteli Stevensin folkeinta antia. Illinois ja The Avalanche esittelevät kunnianhimoisten sessioiden orkestroituja sadunhohtoisia tarinoita. Tämän jälkeen kunnianhimo ei laskenut, vaan Stevens julkaisi Joulualbumin vaatimattomasti 5 cd:n boxina, jossa suunnilleen puolet kappaleista on hänen omasta kynästään. Pari viimeisintä levyä on siirtänyt Stevensin musiikkia elektronisempaan ja kokeellisempaan suuntaan. Illinois on Stevensin tähänastisen uran mahtavin hetki, joka tuo lohtua surun hetkiin, nostaa ilon pintaan ja sävähdyttää yksinäisyydessä. Vuoden 2006 Berliininmatkan jälkeen Illinois on noussut parhaiden levyjeni joukkoon ja jään vain innolla odottamaan, mitä Sufjan Stevens seuraavaksi keksii.

Ks. myös Heini: 14. Sufjan Stevens - Illinois (2005)

Albumi Spotifyssa.

Blogin säännöt.
Miken top 100.