Mikke: 27. The Shins - Chutes Too Narrow (2003)

Kuten varmasti moni muukin, tutustuin The Shinsin musiikkiin elokuvan Garden State kautta. Musiikin vahva melodisuus ja James Mercerin epävarman hellyyttävä lauluääni vakuuttivat minut välittömästi. Sanoituksissa on juuri sopivasti huumoria, joka kuuluu olennaisena osana tämän tyyliseen musiikkiin. Chutes Too Narrow oli ensimmäinen levy, jonka haalin käsiini innostuttuani yhtyeen soundista. Kappaleita kuljettaa eteenpäin folkahtavat akustiset kitarat, pehmeät pop -urut ja paikoitellen raaemman kuuloiset sähkökitarat. Levyn kuvakirjamainen kansikuva on yksi kaikkien aikojen hienoimmista, kuvatessaan täydellisesti minkälaisesta musiikista on kyse. Hellyyttävän iloiset ja toisaalta melodramaattisen surulliset melodiat vaihtelevat levyllä tyylikkäästi jättäen musiikin soimaan päähän.

The Shinsin ensimmäinen levy Oh, Inverted World! esitteli paljon huolimattomamman lo-fi soundin, joka toisaalta toimii hienosti kauniisiin popmelodioihin, mutta tietty soundien korjaus teki mielestäni yhtyeelle hyvää. Chutes Too Narrown jälkeen ilmestynyt yhtyeen viimeisin levy Wincing the Night Away esittelee joitakin yhtyeen kaikkien aikojen parhaista kappaleista, mutta levyn ilme on hieman synkempi, jolloin jotain lapsekkuutta ja hellyyttävyyttä jää puuttumaan. Tuolta yhtyeen kolmannelta levyltä täytyy kuitenkin ehdottomasti nostaa esiin yksi kaikkien aikojen hienoimmista kappaleista, Australia, jonka musiikkivideokin on hienoa katsottavaa.Olen kuitenkin valinnut listalleni albumin Chutes Too Narrow, sillä se tavoittaa mielestäni parhaiten sen, mistä The Shinsissä on kyse: Kauniita pop-melodioita, loistavia lyriikoita ja iloisen ja melodramaattisen tunnelman vaihteluita esitettynä ylisöpöllä tunteella.

Levyn ensimmäinen kappale Kissing the Lipless noudattelee vielä hieman enemmän ensimmäisen levyn riisuttua soundia. Mercerin korkealta karjaistut huudot tuovat tiettyä punkahtavuutta muuten melodiseen ja hellyyttävään kappaleeseen. Mine's Not a High Horsessa kuullaan nopeita folk -kitaroita ja avaruusmaisia pop-urkuja. So Says I on suosikkikappaleeni tältä levyltä. Särökitarat ja synkkä melodia eivät vie pois söpöyttä tältä hienolta kappaleelta. Young Pilgrims esittelee riisuttua folk-country soundia. Saint Simon pyörii yhdellä yhtyeen hienoimmista melodioista. Potkivat kitarat ja kellopelit luovat yhdessä taianomaisen tunnelman, jonka täydellistävät hellyyttävän kauniit lallatteluväliosat ja jouset. Fighting In a Sack on levyn aggressiivisin kappale, jonka nopeassa tempossa kuuluu punk-vaikutteita ja toisaalta nössöpoppiin erottamattomasti kuuluvia rallatteluja. Pink Bullets luo hypnoottisen tunnelman rauhallisilla folk -kitaroilla ja Mercerin ilmiömäisellä äänellä. Turn a Square on tanssittavaksikin sopivaa perinteisempää rock n' rollia, jonka kertosäkeessä on kieroutunutta särmää. Gone for Good ammentaa tunnelmansa countysta slide-kitaroineen. Those to Come lopettaa levyn hiljaisen kauniina soljuvaan balladiin, josta tulee mieleen puiden vihreiden lehtien läpi välkkyvä kesäinen valo.

The Shinsiltä on huhuiltu ilmestyvän uutta materiaalia ehkä vielä tänä vuonna. Minulla ainakin riittää vahvaa luottamusta siihen, että yhtye jatkaa loistava julkaisulinjaansa. Mercerin sivuprojekti Broken Bellsin viime vuotinen esikoisalbumi oli sekin omassa tyylissään hieno levy, vaikkei ihan tavoittanutkaan The Shinsin nerokkuutta, eikä toiminut livenä viime vuoden Flow -festivaaleilla mitenkään erityisen hienosti. The Shins sopii erityisesti kesään, mutta toisaalta koskaan ei ole väärä hetki kuunnella näitä mahtavia kappaleita. The Shinsin hellyyttävän söpöt melodiat saavat aina hyvälle tuulelle vuoden- ja vuorokaudenajasta välittämättä.

Ks. Heini: 31. The Shins - Oh, Inverted World (2001)

Albumi Spotifyssa

Blogin säännöt.
Miken top 100.