Heini: 4. The Doors - L. A. Woman (1971)

L.A. Woman on viimeinen The Doors -levy, ja se julkaistiin vain muutamaa kuukautta ennen laulaja Jim Morrisonin 27-vuotiaana tapahtunutta kuolemaa. Tuossa vaiheessa muutamassa vuodessa supersuosioon noussut yhtye oli koettanut selvitä jo mitä moninaisimmista ongelmista, jotka johtuivat paljolti Morrisonin holtittomasta päihteidenkäytöstä sekä masennuksesta. The Doors oli useamman kerran ollut hajoamisen partaalla, mutta Morrisonin tärkein työpari, kosketinsoittaja Ray Manzarek oli aina saanut houkuteltua yhtyeen keulakuvan vielä jatkamaan musiikkiuraansa. L.A. Womanin oli tarkoitus olla paluu yhtyeen alkujuurille - aikaan, jolloin kyse oli neljästä ystävyksestä soittamassa musiikkia ja pitämässä hauskaa.

Musiikillisesti alkujuurille paluu onnistui tällä levyllä oikein hyvin. The Doors kuulosti taas siltä, miltä sen tulikin kuulostaa: psykedeeliset blues-vaikutteiset kappaleet vaihtelevat tarttuvan yksinkertaisista poprallatuksista (kuten Love Her Madly) kummallisiin tai ylipitkiin doorsmaisiin pläjäyksiin (kuten L'America, Crawling King Snake tai Riders on the Storm). Morrisonin kirjoittamista lyriikoista kuulee kuitenkin yhä, ettei kaikki ole kunnossa. Voisin kuvitella, että ainakin Been Down So Long -kappaleen lyriikat ovat syntyneet megakuuluisuuden tuomasta ahdistuksesta. Morrison ei voinut irtautua roolistaan The Doors -yhtyeen tähtenä, vaikka olisi halunnut:

Well, I've been down so very damn long
That it looks like up to me
Yeah, why don't one you people
C'mon and set me free

Samaa teemaa käsittelee kuumottavan synkkä Hyacint House:

I need a brand new friend who doesn't bother me
I need a brand new friend who doesn't trouble me
I need somebody who doesn't need me 
(...)
But I'll say it again, I need a brand new friend
And I'll say it again, I need a brand new friend, the end

Valitsin blogissamme esiteltäväksi L.A. Woman -levyn, sillä henkilökohtainen tieni tämän The Doors -albumin kanssa on ollut kaikkein kivisin. Vaikka muista tämän yhtyeen albumeista olen melkeinpä ensikuuntelulla löytänyt lempikappaleeni, L.A. Woman jäi ensimmäisen soittokerran jälkeen kuukausiksi levyhyllyyn pölyttymään. Pidin sitä tylsänä ja kummallisena. Vähitellen kuitenkin tulin kuunnelleeksi edelliset viisi The Doors -albumia niin puhki, että kaipasin jotain uutta ja tulin tätä myötä antaneeksi viimeiselle levylle uuden tilaisuuden. Pienen hautomisen jälkeen kappaleista löytyi ihan uusia piirteitä ja aikojen saatossa tämä on muodostunut lempilevykseni The Doorseilta - ja muutenkin mielestäni yhdeksi kaikkien aikojen popalbumeista.

On vaikeaa sanoa, olisiko The Doors saavuttanut sellaista legendaarista mainetta kuin se on saavuttanut, mikäli Jim Morrison ei olisi menehtynyt traagisen nuorena. Yleensä tämäntyyppiset tarinat kovasti kiehtovat ihmisiä, mikä on saatu muidenkin 27 Clubiin kuuluvien artistien kohdalla huomata. Varmaa kuitenkin on, että ainakin henkilökohtaisilla parhaiden levyjen, artistien ja biisien listoillani The Doors sijoittuisi jokaisella kirkkaasti kärkikastiin, vaikka Morrison olisi saanut elää vielä pitkään 27. ikävuotensa jälkeenkin.

Ks. myös Mikke: 85. The Doors - The Doors (1967).

Albumi Spotifyssa.

Blogin säännöt.
Heinin top 100 -lista.