Heini: 13. Janis Joplin - Pearl (1971)

Postuumisti julkaistu Pearl on legendaarisen laulajan Janis Joplinin neljäs - ja viimeinen - studioalbumi. 27-vuotiaana kuolleiden kuuluisuuksien joukkoon lokakuussa 1970 liittynyt Joplin ei ehtinyt täysin viimeistellä albumin äänityksiä, mutta levy saatiin kuitenkin julkaistua tähden kuolemasta huolimatta. On sääli, että Joplinin ura päättyi näinkin lyhyeen, sillä vastaavaa artistia ei hänen jälkeensä ole popmusiikin tähtitaivaalle singahtanut. Joplin tulkitsee kappaleensa aidosti ja hänen rääkyvä lauluäänensä on varsin uniikki.

Aloin kuunnella Joplinin musiikkia henkilökohtaisessa teini-iän hippimusiikkihuumassani, joka alkoi löydettyäni ensin Oasiksen kautta The Beatlesit ja tämän myötä monet muutkin aikakauden artistit. Joplinin voimakas tulkintatapa teki minuun nopeasti syvän vaikutuksen ja sillä tiellä olen edelleen. Tästä huolimatta oli hankalaa valita blogissa esiteltävää Joplinin levyä, sillä CD-levyjen kuluttajana olen ensisijaisesti tutustunut Jopliniin hittikokoelmien kautta ja varsinaisia studioalbumeita olen kuunnellut vasta paljon myöhemmin. Pearl kuitenkin sisältää eniten lempikappaleitani, joten se päätyi esiteltäväksi blogiin.

Pearlin monet kappaleet käsittelevät sitä, kuinka vaikeaa on löytää ja ylläpitää rakkaussuhteita. Joplinin tuskaisen kuuloinen laulu sopii näihin synkkiin kappaleisiin täydellisesti. Tuntuu, että hän todella tietää, mistä laulaa. Suurimpiin tulkintasfääreihin Joplin pääsee kuuluisassa kappaleessa Cry Baby, jonka kertosäkeessä Joplin tuntuu antavan kaikkensa. Huolimatta siitä, että Cry Babyn kaltaiset kappaleet ovat mielestäni sitä parasta Joplinia, kylmimmät väreet selkäpiihini tältä levyltä aiheuttaa kantrihenkinen Me and Bobby McGee. Jokin siinä, miten Joplin laulaa alla olevia säkeitä, saa minut mukaansa laulun tunnelmaan. Hetken voin kuvitella, miltä tuntuu, kun on niin vapaa, ettei ole mitään menetettävää. Ristiriitainen tunne.

Freedom is just another word for nothing left to lose,
Nothing, that's all that Bobby left me,
But feeling good was easy, Lord, when he sang the blues,
Feeling good was good enough for me
Good enough for me and my Bobby McGee.

Ilman Joplinia rockmusiikki ei olisi sama kuin se on nyt. On hyvä, että jo 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa näinkin miehisellä alalla on ollut Joplinin kaltainen valovoimainen naistähti. En voi edes kuvitella, miten mahtavaa olisi ollut nähdä tulkintaguru Joplin livenä. Koska olen 1980-luvun lapsi, minulle ei ole valitettavasti jäänyt muuta mahdollisuutta kuin tutustua Joplinin levytettyyn tuotantoon. Onneksi edes se on ollut mahdollista.

Albumi Spotifyssa.

Blogin säännöt.
Heinin top 100 -lista.