Mikke: 24. Lemonator - The Waltz (2000)

Lemonator on soittanut valloittavan melodramaattista power poppia jo 15 vuoden ajan. Ensimmäiset muistikuvani yhtyeestä on 90-luvun puolivälin tienoilta, kun Lemonator soitti Bon Jovin lämppärinä olympiastadionilla. Tämä tilaisuus varmastikin antoi hienon lähtölaukauksen yhtyeelle. Ensimmäinen levy Yellow esitteli iloisen kesäistä energistä kitarapoppia. Parhaiten tuolta ajalta jäi mieleen hittikappale Superb. Tämän jälkeen Lemonator katosi hetkeksi kuuntelustani. Vasta vuonna 2003 ilmestynyt Grandpop herätti uudestaan mielenkiintoni yhtyettä kohtaan. Kuuntelin kyseistä levyä levykaupassa ja päätin ostaa sen heti. Myöhemmin olen tutustunut huolella koko yhtyeen tuotantoon ja suosikikseni on valikoitunut vuonna 2000 ilmestynyt The Waltz.

Lasse Kurjen luotsaaman Lemonatorin parasta antia on mielestäni suomalaista melankoliaa uhkuvat melodramaattiset kappaleet, joiden soundissa on kuitenkin massiivisuutta ja voimaa. Ennen kaikkea Lemonatorin kappaleissa on loistavia melodiakoukkuja ja nostatuksia, jotka osuvat täydellisesti yksinkertaisen kauniita melodioita rakastavaan musiikkimakuuni. Olen nähnyt yhtyeen myös livenä muutamia kertoja ja musiikki toimii hienosti myös näin nautittuna varsinkin klubikeikoilla. Lemonator nousee suomalaisten artistien kohdalla listani kärkeen, enkä voi ymmärtää, miten näin mahtava musiikki on edelleenkin enemmän tai vähemmän marginaalissa, eikä ole saanut osakseen suurempaa suosiota.

Levy käynnistyy massiivisilla särökitaroilla kappaleessa One Last Day. Hittimäinen pop-melodia on täynnä tartuttavia koukkuja ja soundit on hiottu tarkalleen. California on yksi yhtyeen tunnetuimmista kappaleista. Avaruusmaiset soundit tuovat paikoitellen mieleen Musen musiikin. That One Touch on muotoutunut minulle levyn tärkeimmäksi kappaleeksi. Rakkaustarinan kertosäe soi mahtavan kauniina. I Don't Want to Live Forever vaihtaa tunnelmaa aggressiivisempaan ja synkempään suuntaan. Pelottavina pörisevät kitarat ja räjähtävä kertosäe tekee tästä yhden parhaista keikkabiiseistä. Stars & Satellites esittelee Lemonatorin taitoja balladien kimpussa. Tarkka tuotanto ja kaunis melodia takaavat taianomaisen tunnelman. You're Left I'm Right on juuri sitä, mitä Lemonatorin musiikissa ehdottomasti rakastan. Kovaa ja korkealta soitettua voimakasta melankoliaa. The Unbreakable Twossa on loistava draamankaari. Hiljaisemmista osista noustaan pikkuhiljaa suuruuteen, joka antaa kuitenkin sopivasti odottaa itseään. You Stole My Heart on äärimmäistä melodramatiikkaa. Surumielisen massiivinen kappale nostaa kylmät väreet pintaan jokaisella kuuntelukerralla. Levy loppuu toiveikkaan valoisaan kappaleeseen Everybody Knows, jonka melodia kuulostaa vain paremmalta jokaisella kuuntelukerralla.

Lasse Kurki sanoi jossakin haastattelussa viimeisimmän levyn ilmestymisen aikoihin, että uudesta levystä tuli paljon iloisempi, koska muut artistit kykenevät muka häntä paremmin tulkitsemaan suomalaista melankoliaa. Minä olen totaalisen eri mieltä. Vaikka Shake Shake Shakekin on täynnä hienoja poppikappaleita, Lemonatorin ehdoton vahvuus kolmella edellisellä levyllä perustuu juuri loistavan melankoliseen tunnelmaan. En ole ainakaan vielä tähän päivään mennessä tutustunut suomalaiseen artistiin, jonka musiikki tekisi minuun yhtä suuren vaikutuksen kuin Lemonator.

Albumin kappaleita Youtubessa

Blogin säännöt.
Miken top 100.