Mikke: 8. Nirvana - Nevermind (1991)

Nirvana on yksi ensimmäisistä koskaan todella fanittamistani yhtyeistä. Kuuntelin Nevermindia ja MTV Unpluggedia usein lähes tauotta jo ala-asteella ennen 90-luvun puoliväliä. En ollut oikeastaan tuolloin vielä kuunnellut tosissani mitään muuta rock -yhtyettä, kuin Guns n' Rosesia. Nirvanan raskaat grunge -soundit olivat omiaan varhaisteini-ikäiselle kitaransoittoa aloittelevalle nuorukaiselle. Curt Cobainin cool tyyli ja ehkä kaikkien aikojen uskottavin rock -raspi saivat minut innostumaan siinä määrin, että pukeuduin jo tuolloin muotitietoisesti flanellipaitaan, jonka alta pilkotti bändi -T-paita. Yläasteella, kun aloin oppia paremmin englantia, perehdyin tarkemmin Nirvanan sanoituksiin ja aggressiivinen raivo ja vimma pureutuivat hienosti teini-iän angstiin. Lukiossa soitin parin ystäväni kanssa Nirvana -covereita kaverini pienessä ulkovarastossa, johon juuri ja juuri mahduimme kolmistaan soittimien kanssa riehumaan. Treenien jälkeen paita oli aina hiestä märkä ja harjoitteleminen kävikin lähes urheilutreenistä. Vielä tänäkin päivänä Nirvanan musiikki saa minut aina ylös penkistä ja pogoamaan, missä ikinä musiikkia kuuntelenkaan.

60- ja 70-luvun rock -yhtyeet ovat täynnä uskottavia ja ihailtuja rock -jumalia. Tyyli-ikoneita, jotka muuttavat maailmaa musiikillaan ja ideologiallaan. 80-luvun musiikin kaupallistuminen vei usein tämän hohdon pois yhtyeiden keulakuvilta. Curt Cobain on kuitenkin todellinen legenda, jota ihailtiin uskomattomana yli-ihmisenä. Cobainin uskomattoman mahtava viinan viemä raspiääni repii ilmaa mahtavalla voimalla. Kitarariffit ovat kaikessa yksinkertaisuudessaan nerokkaita ja meininki on uskomattoman kovaa. Rummuissa kuullaan ehkä uudemman rock musiikin parasta rumpalia Dave Grohlia, jonka olisi mielestäni Foo Fightersin suuresta suosiosta huolimatta pitänyt pysyä rumpalina, sillä siinä hän on lyömätön. Krist Novoselic unohdetaan varmasti usein kahden super -suositun jäsenen varjoon, mutta hänen raskaan kumiseva bassonsoittonsa ansaitsisi kyllä suurtakin hehkutusta. Yhdessä Nirvana luo aggressiivisen, mutta melodisen soundin, joka toimii esikuvana kaikelle grungelle ja ehkä jopa koko modernille rock -musiikille.

Levy alkaa yhdellä kaikkien aikojen tunnetuimmista kappaleista Smells Like Teen Spirit, jonka alkuriffit saavat kaikki 90-luvulla rockia kuunnelleet ihmiset ylös pogoamaan villisti. Kappale on kaikesta soitostaan huolimatta mielestäni klassikko, jota ei voi kuluttaa puhki. In Bloom alkaa räyhäävän raskaana. Säkeistöjen pahaenteiset bassoriffit purkautuvat uskomattomalla voimalla heiluvaan kertosäkeeseen. Come as You Are on mahtavine basso- ja kitarariffeineen yksi 90-luvun alkua määrittelevistä kappaleista. Painostava tunnelma jylisee mahtavasti. Breed on repivässä aggressiivisuudessaan yksi suosikkikappaleistani yhtyeen tuotannosta. Tätä fanitin eniten soittaessani pienessä varastossa. Lithium rauhoittaa hieman levyn tunnelmaa puhtaampiin soundeihin ja hitaampaan tempoon. Kertosäe kuitenkin räjähtää mahtavaan soundiin. Polly tuo esille akustisen soundin, joka toimii loistavasti MTV Unplugged live -levyllä. Territorial Pissing alkaa häiriintyneellä huudolla, jossa toistetaan vanhan hippikappaleen sanoja. Nopea tempo ja mahtava rumputyöskentely sisältää mahtavaa energiaa. Lopun karjumiset ovat ilmiömäiset. Drain You saa pään keinumaan musiikin tahtiin. Ehdotonta kärkikastia! Lounge Act todistaa Novoselicin taidot basistina. Lisäksi masentavan melankolinen melodia on loistava ja tuo Cobainin sielunmaiseman esille lopun tuskanhuudoissa. Stay Away on täynnä aggressiivista raivoa. On a Plainia kuunnellessa voi nähdä vellovat ihmismassat hyppimässä ilmaan musiikin tahtiin. Muutamia mosh pitejä onkin varmasti nähty tämän kappaleen tahtiin keikoilla. Levy loppuu koko albumin parhaaseen kappaleeseen Something In the Way, jonka pahaenteisen pelottavassa melodiassa on hypnoottista painostavuutta, jota on vaikea ylittää.

Nirvana nosti hetkellisesti grungen maailman suurimmaksi musiikiksi. Nevermind on mestariteos vailla vertaa. Jokainen kappale on varma klassikko, eikä levyltä voisi muuttaa mitään. Se on täydellinen juuri sellaisena, kuin se on. Cobainin kuolema muutama vuosi myöhemmin nosti myyntiluvut pilviin, mutta samalla Cobainin kuoleman myötä grungesta katosi sen kirkkain tähti ja brittipop olikin tämän jälkeen valmiina valloittamaan musiikkimaailman korkeimman pallin. Nevermindin seuraaja In Utero sisältää muutamia loistavia kappaleita, mutta kokonaisuus kärsii Cobainin sekavan huumeidentäyteisen käytöksen alla. Nirvana on jättänyt minuun lähtemättömän vaikutuksen aggressiivisella mahtavalla musiikillaan, Cobainin tyylillä, Nevermindin kansikuvalla ja loistavilla kappaleillaan. Tehoa lisäsi teininä se, että Nirvana oli ehkä ainoa bändi kuuntelemistani, jota isäni todella inhosi. Flanellipaita päälle ja pogoamaan!

Ks. myös: Heini: 39. Nirvana - Nevermind (1991)

Albumi Spotifyssa.

Blogin säännöt.
Miken top 100.