Mikke: 39. Suede - Suede (1993)

On vaikea sanoa, milloin olisin tutustunut Sueden musiikkiin, sillä tuntuu siltä, että Suede olisi vain aina ollut olemassa. Yhtyeen debyytin ilmestyessä en ollut vielä täyttänyt kymmentä vuotta, mutta jo silloin varmasti tutustuin yhtyeeseen MTV:n kautta. Myöhemmin yläasteella aloin kuunnella enemmän brittipoppia ja Suedekin tuli läheisemmäksi minulle. Täytyy kuitenkin sanoa, että Suede on ollut ehkä minulle etäisin niin sanotusta brittipopin suuresta nelikosta (Blur, Oasis, Pulp, Suede). Sueden kolme ensimmäistä albumia ovat kaikki omalla tavallaan mestariteoksia, mutta debyytillä on mielestäni hienoin tunnelma, joten valitsin sen edustamaan Suedea listallani.

Sueden nähdään usein aloittaneen brittipopin, vaikka muutama vuosi aikaisemmin The Stone Roses oli jo avannut pelin samansuuntaisella musiikilla. Suedea mainostettiin Britannian parhaana uutena yhtyeenä jo ennen ensimmäisen levyn julkaisua ja debyytistä tulikin siihen aikaan britannian nopeiten myynyt esikoisalbumi. Musiikillisia viittauksia tehtiin muun muassa David Bowieen ja The Smithsiin, mikä onkin melko kuvaavaa. Yhtye ammentaa soundejaan monessa mielessä The Smithsin tuotannosta ja Brett Andersonin nasaalinen korkea ääni muistuttaa välillä Bowien lauluääntä. Kriitikot ylistävät Sueden omaperäistä seksuaalista soundia, joka syntyy ensimmäisellä kahdella levyllä laulaja Brett Andersonin ja kitaristi Bernard Butlerin yhteistyöstä. Tämä yhteistyö loppui kuitenkin melko lyhyeen, sillä toisen albumin, Dog Man Star, jälkeen Butler lähti bändistä.

Levy alkaa melko synkän melankolisilla soundeilla kappaleessa So Young. Butlerin kitara itkee vaihtelemalla korkeista soolomaisista osioista kuulaan teräviin näppäilyihin ja säröriffeihin. Andersonin laulu soi korkealta ja falsetit toimivat vaivattoman kauniina. Animal Nitrate määritteli aikanaan sen mitä brittipop on. brittiaksentilla laulettu tarttuva melodia yhdistyy tyylikkäisiin kitarariffeihin. Mielestäni kyseessä on ehkä yhtyeen paras kappale. She's not Dead rauhoittaa levyn tunnelmaa. Psykedeelisellä kompilla varustettu balladi todistaa viimesitään Andersonin ilmiömäiset laulutaidot. Moving tarjoilee nuoruuden aggressiivista uhoa nopeatempoisessa kappaleessa, jonka kokeilevat väliosat soivat kauniisti. The Drowners on ehdotonta brittipoppia, josta huokuu 90-luvun saarivaltion henki. Sleeping Pills on hypnoottinen balladi, jonka korkeat laulut tunkeutuvat kehon joka paikkaan nostaen ihon kananlihalle. Metal Mickey on levyn rajuin kappale ja yksi yhtyeen ensimmäisistä ja tunnetuimmista hiteistä. Levy loppuu kauniisti pianolla soitettuun kappaleeseen The Next Life. Laulun kaiku tuo niskaan kylmät väreet.

Jouduin jonkin aikaa miettimään, minkä Sueden kolmesta ensimmäisestä levystä laitan listalleni, joten nyt olisi paikallaan kehua myös niitä kahta muuta levyä. Toisena ilmestynyt Dog Man Star esittelee joukon haikean synkkiä balladimaisia kappaleita, joissa on suuria tunteita ja massiivisuutta. Kolmantena ilmestynyt Coming Up on täynnä suuria hittejä, jotka ovat kaikille tuttuja. Ensimmäinen levy tarjoilee sopivassa suhteessa näitä molempia. Yhdysvalloissa Suede oli jo varattu yhtyeen nimenä, joten Suede joutui esiintymään siellä nimellä The London Suede. Suede ei niittänyt kovin suurta suosiota Amerikassa, mutta yhtye onkin brittiläinen instituutio, jonka soundi on myöhemmin vaikuttanut lukuisien uusien brittibändien syntyyn. Suede on legenda minun ikäpolvelleni, joka kasvoi 90-luvulla.

Ks. myös Heini: 11. Suede - Coming Up (1996).

Albumi Spotifyssa.

Blogin säännöt.
Miken top 100.