Heini: 38. Joy Division - Unknown Pleasures (1979)

En tiedä, miksi onnistuin laittamaan listallani peräkkäin kolme saman kohtalon kokenutta laulajanuorukaista, mutta nyt kuitenkin on niin, että traagisesti kuolleita Elliott Smithiä  sekä Nirvanan Curt Cobainia seuraa Joy Division, jonka laulaja Ian Curtis hirtti itsensä vain 23-vuotiaana juuri, kun bändi oli nousemassa kansainväliseen huippusuosioon. Kuten edellä esitellyt kurjan kohtalon kohdanneet artistit, myös Curtis yhtyeineen ammentaa musiikkinsa voiman vaikeuksista ja tuskasta. Tosin siinä, missä Smithin musiikki on surumielistä ja Nirvanan raivokasta, Joy Divisionin musiikkia voi kuvata parhaiten sanalla synkkä.

Ellei ole fanaattinen synkistelevän post-punkin ystävä, Joy Divisionin musiikki tuskin miellyttää ensikuulemalla. Junnaavat kasarisoundia huokuvat kappaleet, joiden päälle Curtis laulaa monotonisesti eivät herätä välitöntä halua tutustua bändiin paremmin. Kuitenkin, kun on tarpeeksi monta kertaa kuullut Love Will Tear Us Apart -hitin klubilla tai radiossa, alkaa jostain kumman syystä haluta kuunnella Joy Divisionia hiljalleen enemmänkin. Lopulta on koukussa yhtyeen musiikin tummaan tunnelmaan, joka imaisee sisäänsä vaikka keskellä aurinkoista kesäpäivää.

Joy Divisionissa viehättää paitsi musiikki, myös yhtyeen tarina. Useiden yhtyeestä tehtyjen dokumenttien ja elokuvien myötä yhtyeen noususta ja äkillisestä lopusta Curtisin kuolemaan on piirtynyt lähes myyttinen kuva. Tunteita herättävät tarinat vetävät aina puoleensa. Joy Divisionin tapauksessa liikuttuu niin musiikkia kuunnellessaan kuin yhtyeen vaiheita pohtiessaan.

Ks. myös Mikke: 55. Joy Division - Unknown Pleasures (1979).

Blogin säännöt.
Heinin top 100 -lista.