Menimme keikalle ystäväni kanssa. Tavastia oli puolityhjä ja lämmittelyaktina toimi kammottava Samae Koskinen, joka iloiset kappaleet eivät olisi voineet huonommin sopia yhteen Amerian Music Clubin kyynisen musiikin kanssa. Huolimatta näistä huonoista merkeistä, keikka oli yksi elämäni parhaista. Bändi soitti ainakin kolme encoreta ja oli täysillä läsnä niille kuulijoille, jotka tuona iltana olivat vaivautuneet keikalle tulemaan.
Levyltä American Music Clubin kuunteleminen on paljon raskaampaa kuin livenä. Osa yhtyeen karismasta valitettavasti katoaa levytysstudiossa – mikä lienee yhteydessä siihen, ettei yhtye ole saavuttanut sitä maailmanmainetta, mikä sille nerokasta musiikkia jo 1980-luvulta asti julkaisseena yhtyeenä kuuluisi. Muutenkin musiikissa vallitsee sellainen raskas paatos, ettei sitä tule soittaneeksi ainakaan taustamusiikkina. Kappaleet vaativat keskittymistä ja paneutumista, että ne avautuvat. Vaiva kuitenkin kannattaa ehdottomasti.
Valitsin blogissa esiteltäväksi Love Songs for Patriots -levyn, sillä ainakin minulle se on ollut helpoin yhtyeen levyistä ja sen vuoksi se on myös tutuin. Muut levyt vaativat vielä enemmän kuuntelukertoja, jotta niiden hienous tulee esiin, mutta niidenkin kohdalla vaiva kannattaa. Kuuntelu-urakka kannattanee kuitenkin aloittaa tästä hieman helpommasta levystä, sillä se avaa ovet taas yhteen uuteen hienoon maailmalliseen musiikkia.
Albumi Spotifyssa.
Blogin säännöt.
Heinin top 100 -lista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti