Mikke: 32. Teenage Fanclub - Howdy! (2000)

Teenage Fanclub on ehdotonta kesämusiikkia! Norman Blaken, Gerard Loven ja Raymond McGinleyn lauluäänet soivat puhtaan harmonisina saumattomasti yhteen. Yksinkertaisen kauniit pop-melodiat koukuttavat ja jäävät päähän soimaan, joskin ne tarvitsevat muutamia kuunteluita alle paljastaakseen koko luonteensa. Soitinvalinnat ovat melko perinteisiä, mutta niitä käsitellään taitavan hallitusti. Teenage Fanclub on tehnyt albumeita jo yli 20 vuotta, mutta kova taso on säilynyt kautta linjan. Ensimmäisillä levyillä soundit olivat karumpia ja raaempia, mutta viimeistään vuonna 1995 ilmestyneellä levyllä Grand Prix, pop-soundi oli kehitetty huippuunsa. Olen valinnut listalleni vuonna 2000 ilmestyneen albumin Howdy!, koska minulla on siihen kiintein tunneside sen ollessa ensimmäinen yhtyeeltä kuuntelemani albumi. Olisin kuitenkin hyvin voinut valita myös Grand Prix'n tai Songs from Northern Britainin. Myös viimeisimmät levyt Man-Made ja Shadows ovat loistavia.

Näin yhtyeen ensimmäistä kertaa livenä vuoden 2005 Ruisrockissa kesäisissä tunnelmissa rannan tuntumassa. Kuten varmaan jokainen yhtyeen ensimmäistä kertaa lavalla näkevä, minäkin olin yllättynyt siitä, että herrat näyttivät tavallisilta keski-ikäisiltä perheenisiltä. Miesten hymyilevän iloinen esiintyminen tuo kuitenkin hymyn kaikkien huulille. Yhtyeen konserttisoundi on uskomattoman hieno. Kaikki laulumelodiat osuvat täsmälleen kohdalleen ja soitto on taidokasta. Yhtye muisteli tuolloin vuonna 2005 vierailleensa Ruisrockissa aikaisemmin 13 vuotta aiemmin. Mainitessaan tämän 2 noin 35 vuotiasta miestä riehaantuivat aivan täysin. Taisivat olla silloinkin yleisössä. Tuolloin vuonna 1992 Teenage Fanclubin kanssa Ruisrockin lavalla esiintyi myös Nirvana. Kurt Cobain onkin kutsunut Teenage Fanclubia maailman parhaaksi yhtyeeksi. Myös muun muassa Liam Gallagher on vuolaasti ylistänyt Teenage Fanclubia nimittäen sitä maailman toiseksi parhaaksi yhtyeeksi (arvatkaa vain, mikä oli paras).

Levyn laittaa käyntiin kauniilla stemmalauluilla ja helisevillä kitaroilla höystetty kappale I Need Direction, jonka pirteä kesäisyys saa kenet tahansa hyvälle tuulelle. I Can't Find My Way Homen soundeissa on lievää haikeutta, mutta sointi säilyy aurinkoisena. Accidental Love on levyn parhaimmistoa. Iloa ja surua ilmentävä sävellys on todella kaunis nerokkaassa yksinkertaisuudessaan. Happiness soi edeltäjiään massiivisempana. Rumpukomppi on erityisen hieno. Near Youn kitarat ansaitsevat erityistä huomiota. Gerard Loven särkyvän herkkä lauluääni on kaunista kuunneltavaa. Dumb Dumb Dumb on noussut suosikkikappaleekseni koko yhtyeeltä. Stereona eripuolilta kaikuvat sähkökitarat nostattavat mielettömän kauniin melodian taivaisiin. The Sun Shines from Youn stemmat ovat mielettömän hienot. Kertosäkeen melodia tarjoilee kylmiä väreitä koko kehoon. Straight & Narrow on levyn nopeatempoisin kappale, jonka tahtiin kelpaa tanssia rannalla. Cul De Sac rauhoittaa tempoa hiljaisuudesta kumpuavaan kauniin leppoisaan tunnelmaan. Levy loppuu lievillä countrysoundeilla varustettuun kaihoisaan balladiin If I Never See You Again, jossa akustiset kitarat soivat kauniisti näppäiltynä.

Blake, Love ja McGinley jakavat biisienkirjoitustyön tasan. Jokaiselta herralta on levylle valikoitunut 4 kappaletta. Jokainen hoitaa oman kappaleensa pääasiallisen lauluvastuun. Jos yhtyettä ei ole nähnyt konsertoimassa tätä voi olla vaikea huomata, sillä kaikkien kolmen lauluäänet ovat suhteellisen samantyyliset. Tämä samankaltaisuus on kuitenkin suunnaton etu stemmalaulussa, äänten sopiessa täydellisesti toistensa taustalle. Nyt on juuri oikea hetki ottaa Teenage Fanclubin taidokkaan kauniit kappaleet esille kesän kunniaksi. Voin vain kehottaa nauttimaan täysin siemauksin!

Ks. myös Heini: 46. Teenage Fanclub - Grand Prix (1995)

Albumi Spotifyssa

Blogin säännöt.
Miken top 100.