Mikke: 36. Antony and the Johnsons - I Am a Bird Now (2005)

Tutustuin Antony and the Johnsonsiin toisen pitkäsoiton I Am a Bird Now jälkeen. Antony Hegartyn ujeltava androgyyni ääni kiinnitti heti huomioni ja kiinnostus oli suunnaton. Antonyn ääni kuulostaa siltä, kuin se olisi kotoisin jostain toisesta maailmasta. Silti, tai ehkä juuri siksi, laulusta välittyy uskomattoman suurta tunnetta, joka kaikuu mielettömän kauniina pianon ja jousien luoman satumaisen tunnelman päällä. Teemat liikkuvat lähinnä Hegartyn transsukupuolisuuden ympärillä. Sanoituksissa kuuluu epävarmuutta ja surua, mutta toisaalta myös vapautumista. Jo levyn nimi I Am a Bird Now ja useat viittaukset lentämiseen ja vapautumiseen voidaan tulkita vaputumisena sukupuolen kahleista.

I Am a Bird Now sopii täydellisesti unilevyksi rauhallisen kauniin tunnelmansa vuoksi. Lisäksi levyn synkeän mollivoittoinen tunnelma toimii melankoliassa kieriskelyyn. Levyn kauneus saa kyyneleet valumaan silloin kun surua on muuten vaikea saada purettua. Levyllä vierailee monia kuuluisuuksia, kuten Rufus Wainwright, Devendra Banhart, Lou Reed ja Boy George. Tällaiset kunnianosoitukset tuolloin melko tuntemattomalle artistille kertovat Antony and the Johnsonsin taidoista. Yhtyeen muutkin levyt ovat ehdottomasti kuuntelemisen arvoisia, mutta mikään niistä ei silti tavoita täysin I Am a Birdin yöllisen maagista tunnelmaa.

Levy alkaa kaihoisan minimalistisesti kappaleella Hope There's Someone, jossa Antonyn lauluääni todistaa jo mahtavuutensa. Piano soi kauniin yksinkertaisena. My Lady Storyn soundeissa on jotain muinaista kauneutta, joka syntyy päällekkäisistä lauluista, huiluista ja jousista. For Today I'm a Boy kertoo Antonyn vaikeasta suhteesta kehoonsa vahvan pianonsoiton ja nailonkielisen kitaran säestämänä. Man Is the Baby muuttaa soundeja synkemmiksi. Kertosäe nostaa ihon kananlihalle uskomattomalla kauneudellaan. You Are My Sister soi kaihoisana, kuitenkin hylkien todelliseen epätoivoon vajoamista. Ilmiömäinen Rufus Wainwright laulaa komeasti kappaleen What Can I Do? Kappale voisi olla myös Rufuksen omalta levyltä, mutta Antonyn äänen tullessa mukaan soundi on taivaallinen. Fistful Of Love esittelee Lou Reedin tavaramerkiksi muodostunutta puhelaulua ja Antonyn komeasti laulamia ja säveltämiä laulumelodioita. Spiralling alkaa Devendra Banhartin korkean kauniilla äänellä ja kehittyy maalaileviin kauniisiin laulumattoihin. Free at Last johdattelee viimeiseen kappaleeseen oudon puhelaulun ja morsetuksen tahtiin. Levyn hienoin kappale Bird Gerhl on jätetty onneksi viimeiseksi. Näin kauniin kappaleen jälkeen ei mitään muuta voisikaan enää esittää.

Levyn kauniista tunnelmasta tulee aina mieleen reilini Keski-Euroopassa vuonna 2006. Kuuntelin tätä kyseistä levyä laivassa, jolla matkustin Bratislavasta Tonavaa pitkin Wieniin. Viimeistään viimeisen kappaleen kohdalla minun oli pakko vääntää äänenvoimakkuus lähes täysille. Kylmät väreet risteilivät pitkin selkää auringon paistaessa kauniiden vanhojen rakennusten välistä. Antony and the Johnsons toimii illan viimeisiin tunteihin, melankoliannälkään tai ihan vain siihen kun haluaa kuunnella äärettömän kaunista musiikkia.

Katso myös: Heini: 44. Antony and the Johnsons - I Am a Bird Now (2005)

Albumi Spotifyssa.

Blogin säännöt.
Miken top 100.