Mikke: 35. Wilco - Yankee Hotel Foxtrot (2002)

Tutustuin Wilcoon heidän viidennen albuminsa Ghost Is Born juuri ilmestyttyä. Katselin levyjä silloin vielä edellisessä osoitteessa sijainneessa Stupido -levykaupassa. Olin kuullut jonkun kehuvan Wilcon musiikkia ja päätin kuunnella levyn kaupassa. Vakuutuin musiikista samantien. Melodioissa oli jotain The Beatles -henkistä, jonka lisäksi countrymainen akustinen soundi yhdistyi kokeellisiin erikoisiin efekteihin ja ääniin. Kiikutin oitis levyn kassalle ja ostin sen. Silloin minua palvellut Stupidon myyjä piti kuulemma yhtyettä jopa liian kokeilevana. Myöhemmin olen tutustunut Wilcon koko tuotantoon ja suurimman vaikutuksen minuun on tehnyt yhtyeen neljäs levy Yankee Hotel Foxtrot, joka on myös heidän läpimurtolevynsä.

Yankee Hotel Foxtrot eroaa melko paljon yhtyeen aiemmista levyistä. Aikaisemmilla levyillä musiikki on suorempaa poppia ja soundit ovat hyvin radioystävällisiä. Kaiken kokeilevuutensa vuoksi Wilcon levy-yhtiö kieltäytyi julkaisemasta levyä peläten olematonta myyntiä. Toisin kuitenkin kävi, kun yhtye julkaisi levyn toiselle levy-yhtiölle. Yankee Hotel Foxtrot on vielä tähänkin päivään saakka yhtyeen eniten myynyt levy ja kriitikoiden poikkeuksetta ylistämä. Levy-yhtiön munaus oli siis melkoinen. Näin Wilcon livenä pari vuotta sitten Helsingin Huvilateltassa. Jeff Tweedyn lakoninen lauluääni ja maltillinen akustisen kitaran soitto yhdistyivät suuriin sekasortoisiin äänivalleihin, jotka tekivät konsertin soundista omaperäisemmän, kuin ehkä mikään aikaisemmin näkemäni konsertti. Konsertin muistoa hienontaa vielä sekin, että takanani seisoi noin 8-vuotias poika ilmiselvästi kyllästyneen isänsä kanssa. Poika kuitenkin osasi kaikkien laulujen sanat ulkoa ja oli uskomattoman innoissaan. Minusta oli mielettömän hienoa, että joku niin nuori saattoi olla niin innoissaan Wilcon musiikista.

Levy alkaa surisevan hiljaisella psykedeelisellä kappaleella I Am Trying to Break Your Heart. Rahinat, surinat, kilinät ja kattiloiden hakkausta muistuttavat äänet kielivät kokeellisuudesta. Kamera soi suorempana poppina ja on kesäisessä hitikkyydessään myös sopivaa radiosoittoon. War On War pomppii iloisesti tuplattujen laulujen soidessa. Melodiassa on klassisen popin elementtejä ja kauneutta. Jesus Etc. on levyn ja ehkä jopa koko yhtyeen tunnetuin hitti. Melankolinen folksoundi on täydennetty viuluilla ja tarttuvalla pop -melodialla. Ashes of American Flags soi raa'an orgaanisilla soundeilla kaihoisan melodian täyttäessä melankoliannälkää. Heavy Metal Drummerin humoristiset sanoitukset ja pirteän tempoinen sointi sopivat kesään. I'm the Man Who Loves You esittelee kokeellisia särökitaroita ja countrymaista akustisempaa poppia, joka muistuttaa hieman Beckin tai Blitzen Trapperin musiikkia. Pot Kettle Black hymyilyttää hyväntuulisella tunnelmallaan. Sävellys on loistavan monitahoinen. Poor Places palauttaa levyn minimaalisempaan hiljaisempaan soundiin, jossa Tweedyn käheä lauluääni pääsee oikeuksiinsa. Lopussa kuullaan psykedeelistä pianonsoittoa. Levy loppuu tuulen ujellusta muistuttaviin ääniin ja kauniiseen lauluun kappaleessa Reservations.

Pidän kovasti kaikista Wilcon levyistä, mutta Yankee Hotel Foxtrot ja sitä seurannut Ghost Is Born esittelee yhtyeen parhaimmillaan. Riittävä kokeellisuus onnistuu tekemään musiikista tavattoman mielenkiintoista, kuitenkin säilyttäen kuunneltavuuden ja kauniit pop -melodiat. Täytyy myös antaa pisteet yhtyeen viimeisimmälle levylle (The Album) sen loistavista kappaleista ja paluusta hieman erikoisempien kappaleiden pariin hieman yksioikoisemman Sky Blue Skyn jälkeen. Wilco on absurdin soundinsa ansiosta loistavaa kuunneltavaa levyltä hyvistä stereoista, mutta ehdottomasti myös konserteissa. Yhtyeen musiikki on jälleen yksi todiste omaperäisyyden kannattavuudesta pop-musiikissa.

Ks. myös Heini: 8. Wilco - Yankee Hotel Foxtrot (2002).

Albumi Spotifyssa

Blogin säännöt.
Miken top 100.