Vapaaherran elämää -levyn kaikki kappaleet ovat niin tuttuja, että ne ovat jopa alkaneet muovata mielikuviani ja ajatustapojani. Esimerkiksi aina, kun joku mainitsee sanan ”asia”, alkaa päässäni soida Laulu asioista, minkä johdosta alan ajatella pelikaaneja. Poliittisista kappaleista suosikkini on Ken Saro-Wiwa on kuollut, jossa on paitsi mieleiseni poliittinen sanoma myös kaikki hyvän pop-rock-kappaleen elementit. Itse asiassa tutustuin Ken Saro-Wiwan elämään ja tekoihin tarkemmin vasta kuunnteltuani tätä kappaletta, joten ainakin minun kohdallani poliittisten laulelmien kirjoittaminen lienee toiminut toivotulla tavalla. Ydinaseiden pelosta kertovan Kahdesanvuotiaana-kappaleen mukana matkustan aina omaan lapsuuteeni, jolloin pelkäsin usein ympäristön tuhoutumista ja kolmannen maailmansodan syttymistä. (Muistan muuten vieläkin, kuinka ärsyttävää oli lapsena kuunnella, kun aikuiset sanoivat, että haluaisivat yhä olla lapsia, sillä elämä on silloin niin huoletonta. Ainakin minä olin maailmantuska-angsteissani kaikkea muuta kuin huoleton.)
On vaikeaa päättää, mikä Ultra Brassa on parasta. Yhtye on täynnä taitavia muusikoita, joilla on hallussaan vakuuttava laulu- ja soittotaito. Lisäksi tämänkaltainen massiivisen kokoinen popyhtye on Suomessa harvinaisuus, ehkä jopa ainoa laatuaan, mikä antaa yhtyeelle uniikin soundin, jonka tunnistaa aina jokaisen kappaleen ensisävelistä alkaen. Näiden lisäksi yhtyeen kappaleiden sanoitukset ovat välillä suorastaan nerokkaita. Ehkäpä yhtyeen suuri viehättävyys perustuukin kaikkien edellä mainittujen seikkojen yhteissummaan.
Katso myös Mikke: 92. Ultra Bra – Vesireittejä (2000).
Blogin säännöt.
Heinin top 100 -lista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti