Mikke: 54. Bob Dylan - Highway 61 Revisited (1965)

Vaikka Bob Dylan on kiistaton populaarimusiikin legenda, hänen musiikkinsa jakaa ihmisten mielipiteitä vahvasti. Toiset rakastavat ja toiset vihaavat. Itse olen kuitenkin pitkään sijoittunut johonkin välimaastoon. Viimeaikoina satunnainen diggailu on kuitenkin muuttunut todelliseksi fanittamiseksi. Monia ärsyttävä honottava lauluääni paranee kuuntelemalla ja nykyään Dylanin lauluääntä voi pitää jopa osittain kauniina. Tärkeintä musiikissa on kuitenkin kantaaottavat runolliset sanoitukset ja soittamisen vimma. Dylanin kappaleet voidaan nähdä musiikilla höystettynä runoutena ja tarinankerrontana. Kappaleet eivät rakennu välttämättä samalla tavalla kuin yleensä pop-musiikissa a-osien ja kertosäkeiden vuorottelulle. Ennemminkin Dylan kertoo tarinaa, jossa välillä kertosäkeen omaisesti kuitenkin toistetaan juonen pääpointtia.


Highway 61 Revisited oli Dylanin ensimmäinen kokonaisella rockbändillä säestetty albumi. Todelliset Dylan-fanit eivät tästä 60-luvulla pitäneet, vaan haukkuivat Dylanin folksoundin pettämisestä. Näin jälkikäteen arvostelu tuntuu jopa hieman naurettavalta, sillä kappaleet saivat sähköistämisellä enemmän lihaa luiden ympärille ja Highway 61 Revisited onkin keikkunut monien 'kaikkien aikojen paras rockalbumi' -listojen kärjen tuntumassa. Pianon, akustisen kitaran, sähkökitaran, huuliharpun, rumpujen, basson ja rock-urkujen säestämä folk rock on mukaansatempaavaa ja kappaleet ovat ilmiselviä hittejä, vaikka levyltä löytyykin melko pitkiä kappaleita.

Levyn avaa yksi kaikkien aikojen tunnetuimmista kappleista Like a Rolling Stone, jossa Dylan pilkkaa hyväosaisten perheiden lapsia, jotka ihannoivat kurjuutta, mutta eivät osaa elää sen mukaisesti. Kappaleen sanat muistuttavat myös Pulpin 90-luvun hittiä Common People. Tombstone Blues kritisoi yhdysvaltalaista yhteiskuntaa nopeatempoisessa rock-renkutuksessa. It Takes a Lot to Laugh, It Takes a Train to Cry on kunnianosoitus vanhan koulukunnan bluesille. From a Buick 6 jatkaa nopeatempoista blues rockia ja tarinoi jonkinlaisesta huolehtivasta äitihahmosta, joka huolehtii muista huolimatta omasta kurjuudestaan. Ballad of a Thin Man oli lopulta ratkaiseva kappale, jonka takia valitsin Dylanilta juuri tämän levyn listalleni. Sydäntäraastavan kaunis blues kritisoi toimittajia, jotka huolimatta hienosta koulutuksestaan eivät ymmärrä oikeaa elämää, eivätkä oikeiden ihmisten ongelmia. Queen Jane Approximately palaa levyn ensimmäisen kappaleen soundimaailmaan iloisesti pimputtavine pianoineen. Levyn nimikkokappale Highway 61 Revisited iskee lujaa rajulla boogiellaan. Levy päättyy11-minuuttiseen levyn ainoaan akustisesti soitettuun kappaleeseen Desolation Row. Kappale kritisoi Yhdysvaltoja muun muassa rasismin ihannoinnista tuoden esille paljon sekä oikeita, että fiktiivisiä henkilöitä.

Highway 61 Revisited on ehdoton klassikkolevy! Dylanin viiltävä kritiikki kotimaansa yhteiskuntaa kohtaan on puettu tyylikkäisiin folkia, rockia, bluesia ja countrya yhdisteleviin kappaleisiin. Dylanin musiikilla on paljon seuraajia etenkin nyky folkissa, mutta tuskin kukaan on hänen vertaisensa kriitikkona ja tarinankertojana. Tämä levy on mestariteos!

Like a Rolling Stone Youtubessa

Blogin säännöt.
Miken top 100.