Heini: 54. The Smashing Pumpkins - Mellon Collie and the Infinite Sadness (1995)

Tätä jos jotain tuli kuunneltua teini-iässä. Jo albumin nimi Mellon Collie and the Infinite Sadness taitaa kertoa, mihin levy teini-ikäisissä vetoaa. Kun maailma tuntuu epäreilulta paikalta tai kun tarve kapinoida auktoriteetteja vastaan nostaa päätään, tämän levyn biisejä kuuntelemalla voi hankkia itselleen tunteen, että joku muu on käynyt läpi samoja asioita – ja siinä sivussa tehnyt hienon rockalbumin.

Niin, huolimatta teiniangstileimastaan Mellon Collie and the Infinite Sadness on hieno levy, vaikka oikeammin tulisi ehkä puhua levyistä, sillä kyseessä on tupla-cd. Tämä on yksi niistä harvoista tuplalevyistä, jonka oikeasti jaksan kuunnella alusta loppuun. Usein yhden albumin mitaksi riittää mainiosti tavallisen cd:n 70 minuuttia, mutta tässä tapauksessa olen valmis hyväksymään, että kaikki hienot kappaleet eivät olisi yhdelle levylle mahtuneet.

Albumin  teiniangstisimmat (ja samalla hienoimmat) kappaleet ovat mielestäni Zero sekä Bullet with Butterfly Wings. Kenestäpä ei modernin elämän oravanpyörässä aina välillä tuntuisi siltä, että “despite all my rage I am still just a rat in a cage”, kuten jälkimmäisessä lauletaan. Levyn rauhallisempaa osastoa edustavat 1979 ja Lily, jotka ovat mielestäni levyn popmaisemmista biiseistä ehdottomasti parhaita.

The Smashing Pumkinsin viehätykseen liittyy suuresti laulaja Billy Corganin ensikuulemalta hieman ärsyttäväntuntuinen lauluääni, joka lyö yhyteen musiikkiin niin erikoisen leiman, ettei siitä voi erehtyä. Vaikka The Samshing Pumpkins ei ole minulle enää niin iso juttu kuin 10 vuotta sitten, ei se ole vaipunut teiniaikojen häpeän levyhyllyn syövereihin, vaan Corganin rocktulkinnat jaksavat yhä sävähdyttää.

Katso myös Mikke 74.  The Smashing Pumpkins - Mellon Collie and the Infinite Sadness (1995).

Albumi Spotifyssa.

Blogin säännöt.
Heinin top 100 -lista.