Mikke: 29. Interpol - Antics (2004)

Tutustuin Interpoliin jo yhtyeen ensimmäisen pitkäsoiton Turn On the Bright Lights jälkeen, mutta vasta toinen levy Antics teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Synkän raskaat post-punk soundit täydennettynä Paul Banksin värisevällä nasaalilla iskevät todella lujaa tajuntaan. Anticsilla ei ole yhtään heikkoa kappaletta. Jokainen niistä on itsenäinen mestariteos ja kuitenkin yhdessä ne muodostavat loistavan kokonaisuuden. Terävän kuuloiset diskanttiset bassot, luonnolliset rummut, heleiden ja särkevien kitaroiden yhdistelmä tekee taustoista mahtavan kuuloiset. Kappaleissa on riittävästi hienoja melodioita tehdäkseen kappaleista hittejä ja rytmeistä löytyy loistavia nostatuksia, jotka tanssittavat mainiosti indie -yleisöjä.

Interpol on lähtökohtaisesti pimeisiin vuodenaikoihin sopivaa musiikkia. Synkkyys tehoaa hienoiten kävellessä pimeän syksyisiä katuja yksin. Sateen piiskaaminenkaan ei haittaa ja se saattaa vain vahvistaa musiikin tehoa. En ole nähnyt Interpolia livenä, mutta voisin kuvitella, että heidän musiikkinsa toimisi parhaiten pienellä intiimillä klubikeikalla. Vaikka musiikissa on massiivisuutta ja suuruutta, Banksin lauluäänessä ja yleisessä soundissa on jotain niin henkilökohtaista ja läheistä, että tuskan ja tunteen voi kuulla pienistäkin nyansseista. Interpol on poikinut monia seuraajia. Minusta tuntuukin, että Interpol on se alkuperäinen post-punk revival musiikkityylin lanseeraaja, jonka perässä esimerkiksi Editors ja Killers on hiihtänyt koskaan saavuttamatta Interpolin vetovoimaa.

Levy alkaa kirkkourkuja muistuttavilla koskettimilla, joiden päällä rauhalliset kitarat, Banksin julistava ääni ja kevyt komppi nostavat levyn hiljaisesti korkeuksiin kappaleessa Next Exit. Evil on ehkä levyn tunnetuin kappale. Melko rauhallisella kompilla varustettu alku purkautuu räjähtävästi kertosäkeessä. Kappale toimii loistavasti tanssittamaan DJ-keikoilla. Narc vie soundia vielä synkemmäksi. Discomaiset bassot eivät kevennä kappaletta liikaa, vaan tuovat sille vain pahaenteisen ilmeen, joka huipentuu kauniissa kertosäkeessä. Take You On a Cruisessa basso ja rummut hakkaavat raskaina ja Banksin laulu huokuu pelokkaan hypnoottista tunnetta. Hiljaisissa kohdissa iho nousee kananlihalle. Slow Hands on levyn ehkä aggressiivisin kappale nopeine tempoineen ja raa'an särkevine kitaroineen. Not Even Jail on vahvan rytmikäs kappale, jonka melodiassa ja laulussa kuuluu kuitenkin herkkyyttä, joka saattaisi toimia hienosti myös riisutumpana versiona. Public Pervert pudottaa tempoa alemmas. Kaikuvat kitarat tuovat post-rock vaikutteita pintaan. C'Mere on mielestäni Interpolin parhaiten tanssittava kappale, jossa helisevät kitarat kohtaavat jumittavan hakkaavan rumpukompin. Length of Love kurkistelee garage rockin suuntaan särkevillä soundeillaan. Diskokomppi ja etäältä kaikuva laulu tekevät kappaleesta oudon sekoituksen eri tyylejä. Levyn lopettaa mielestäni yhtyeen paras kappale A Time to Be So Small. Hiljaisessa kappaleessa soivat post-rock kitarat, minimaaliset pianot ja sydäntäsärkevän tumma melodia saavat kylmät väreet risteilemään pitkin kehoa.

Interpol on julkaissut jo neljä levyä, jotka kaikki sisältävät hienoja kappaleita. Ensimmäinen albumi haki vielä soundilleen kasvua ja Anticsin jälkeiset levyt ovat ehkä toistaneet liikaa jo tuttuja elementtejä. Antics toi kentälle jotain uutta ja hienoa. Edelleenkin Antics nostaa minussa esille suurimpia tunteita kaikista post-punk revival albumeista, ja nostan sen myös yhdeksi tämän vuosituhannen parhaista levyistä kaiken kaikkiaan. Iltojen pidetessä syksyn myötä kannattaa ehdottomasti kaivaa esiin tämä synkän tunteellinen mestariteos.

Albumi Spotifyssa

Blogin säännöt.
Miken top 100.