Mikke: 68. Kula Shaker - Peasants, Pigs & Astronauts (1999)

Kula Shaker on pyörinyt levysoittimessani jo yli vuosikymmenen ajan, mutta välillä yhtyeen levyt ovat unohtuneet hyllyyni pitkiksikin ajoiksi. Kuitenkin kuunnellessani nyt yhtyeen musiikkia, se iskee jälleen todella kovaa. Intialainen mystiikka ja länsimainen rockmusiikki yhdistyy kiehtovana kuin aikanaan The Beatlesin loppuaikojen levyillä. Omaperäisestä psykedeelisestä äänimaailmastaan huolimatta, myös suuri yleisö löysi Kula Shakerin. Harmittavaa kyllä, Kula Shakerin pintaliito ei kestänyt kovin kauaa, sillä yhtye hajosi toisen levynsä jälkimainingeissa.

Yhtyeen esikoisalbumia on myyty enemmän kuin tätä toista. Lisäksi suurin osa yleisöstäkin tuntuu pitävän enemmän ensimmäisestä albumista. Minuun kuitenkin tämä vielä hieman mystisempi levy puree vielä paremmin. Toisen levyn myyntiä häiritsi lisäksi kohu, jossa yhtyeen keulahahmoa, Crispian Millsiä syytettiin natsismin ihannoinnista. Mills oli ilmaissut viehtymyksensä hakaristiin, muinaiseen intialaiseen symboliin, joka edustaa rauhaa, aurinkoa ja valaistumista. Tietysti natsien käytettyä hakaristia toisen maailmansodan aikana, sen alkuperäinen merkitys on monilta unohtunut ja symbolista on tullut melkoinen tabu.

Levy alkaa kappaleella Great Hosannah, joka sopii erinomaisesti avausraidaksi mystisen alkunsa johdosta. Kappale kasvaa loistavasti svengaavaksi rock -kappaleeksi, jonka melodiat jäävät helposti päähän soimaan. Mystical Machine Gun esittelee alussa intialaisia perinnesoittimia ja äänimaailmaa. Kertosäkeessä kuullaan melko aggressiivistakin soundia. S.O.S. on ehkä yhtyeen rajuin kappale, jossa Millsin lauluääni taipuu hurjaan rock -karjuntaan. Radhe Radhe on intialainen kansanlaulu, jonka yhtye on sovittanut omalla tyylillään. I'm Still Here rauhoittaa albumin tempoa hypnoottisella mystiikalla. Shower Your Love On Me on intialaisista vaikutteista voimansa saava kesäinen hittikappale. 108 Battles (of the Mind) kuulostaa The Whon ja Kinksin kaltaisilta 60-luvun rockyhtyeiltä. Sound of Drums on suorempaa rockia, joka muistuttaakin enemmän ensimmäisen levyn kappaleita. Timeworm tarjoilee kiehtovaa shamanistista tunnelmaa. Last Farewell on rauhallisempi ja psykedeelisempi verisointi albumin ensimmäisestä kappaleesta. Levyn viimeinen kappale Namami Nanda-Nandana on jälleen Millsin sovitus intialaisesta perinnelaulusta. 90-luvun tyyliin loppuun on lisätty myös piilokappale Stotra.

Nyt palautellessani mieleeni Kula Shakerin historiaa tulin lukeneeksi, että yhtye on tehnyt comebackin joitakin vuosia sitten ja siltä on ilmestynyt kaksi levyäkin. En ole näihin levyihin tutustunut, joten en osaa sanoa niistä mitään, mutta se etten ole edes kuullut yhtyeen paluusta ei tietenkään herätä suurta luottamusta näihin uusiin levyihin. Täytynee kuitenkin tutustua irtoaako yhtyeeltä vielä yhtä hienoa musiikkia kuin 90-luvulla.

Katso myös: Heini: 72. Kula Shaker - K (1996)

Albumi Spotifyssa

Blogin säännöt.
Miken top 100.