Valitettavasti nimi on enne ainakin tämän artistin kohdalla ja Winehousen ura on sotkeutunut pahasti päihdesekoiluihin ja muihin henkilökohtaisiin ongelmiin. Winehousen toisen levyn Back to Black (joka varsin kelvollinen sekin, vaikkei Frankin tasolle ylläkään) suurin hitti taisi olla Rehab, jossa laulajatar vannoo, ettei aio mennä katkaisuhoitoon ongelmistaan huolimatta. Olisi ehkä kannattanut valita toisin. Kahden levyn jälkeen Winehouse ei tähän päivään mennessä ole julkaissut mitään, vaikka jälkimmäisen levyn ilmestymisestä on jo neljä vuotta aikaa.
Winehousen henkilökohtaisen elämän ongelmien sijaan tässä kirjoituksessa tulisi kuitenkin keskittyä käsittelyssä olevaan levyyn, siispä puhutaan hieman Frankista. Kuten jo aloituskappaleessa vihjailin, levyn vahvimpiin puoliin kuuluu Winehousen uskomaton jazzlaulumainen taituruus ja kaunis tumma lauluääni, joka pääsee oikeuksiin suurimmassa osassa levyn kappaleista (TJEU: Moody’s Mood for Love). Valitettavasti muutama heikompikin kappale on päässyt levylle eksymään. Ainakin Fuck Me Pumps ja In My Bed ovat melko tylsiä jumputuksia. Kun ne hyppää yli voi kuitenkin täysin rinnoin nauttia Winehousen musiikista sekä elää mukana hänen sekavassa, mutta sivustatirkistelijän mielestä varmasti mielenkiintoisessa, elämässään. Vai miksi muuten Winehouse kyselisi itseltään:
It's bricked up in my head, it's shoved under my bed
and I question myself again: what is it 'bout men?
My destructive side has grown a mile wide
and I question myself again: what is it 'bout men?
I'm nurturing, I just wanna do my thing
and I'll take the wrong man as naturally as I sing
and I'll save my tears for uncovering my fears
for behavioural patterns that stick over the years
Albumi Spotifyssa.
Blogin säännöt.
Heinin top 100 -lista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti