Mikke: 65. Mummypowder - Consternation! Uproar! (2004)

Mummypowder on helsinkiläisyhtye, joka on ollut pystyssä jo 15 vuotta, mutta julkaissut vain neljä pitkäsoittoa. Olinkin ehtinyt jo vuonna 2004 ilmestyneen Consternation! Uproar! -albumin jälkeen luulla, että yhtye on lopettanut soittamisen. Kuitenkin tänä keväänä iloisena yllätyksenä huomasin, että Mummypowder soittaa konsertin Semifinaalissa ja yhtyeeltä ilmestyy myös uusi albumi. Konsertti todisti, että yhtyeen soitto sujuu edelleen loistavasti ja uudetkin kappaleet kuulostivat oikein hyviltä. Yhtyeen laulaja, säveltäjä, sanoittaja ja kitaristi Janne Lehtinen on ainoa yhtyeen alkuperäisistä jäsenistä ja Mummypowderia voisikin melkein kutsua hänen sooloprojektikseen.

Mummypowder soittaa kauniin yksinkertaisia melodioita voimasoinnuilla ja tarttuvilla koukuilla höystettynä. Lehtisen puhtaan korkea lauluääni soi kuulaana ja sopii tähän musiikkityyliin kuin nenä päähän. Vain muutama suomalaisyhtye on onnistunut tekemään näin tarttuvaa kitarapoppia, jonka kansainvälinen soundi sopisi laajemmillekin markkinoille. Mummypowder onkin keikkaillut Suomen lisäksi muun muassa New Yorkissa ja Tokiossa. Jostain hämmästyttävästä syystä yhtye ei kuitenkaan ole onnistunut tekemään todellista läpimurtoa ja loppujen lopuksi bändin musiikki on suurimmalle osalle suomalaisistakin tuntematonta. Mummypowderin musiikkia voisi verrata esimerkiksi The Posiesiin, Teenage Fanclubiin ja Lemonatoriin.

Levy alkaa kesäisellä kappaleella Million to One, jonka voimasoinnut ja tarttuvat melodiat todistavat yhtyeen power popin pärjäävän vertailussa monien paljon tunnetumpien kollegoidensa kanssa. No-one There to Entertain You esittelee kuulaana soivia puhtaita kitarasoundeja ja huoletonta tunnelmaa. Wanna Fight esittelee tiukempaa otetta aggressiivisemmalla tempolla ja raaemmilla soundeilla. A Million Typing Monkeys esittelee kaunista laulua vieläkin kauniimman melodian päällä. Don't Hold Your Breath on mielestäni levyn paras kappale, joka saa kylmät väreet kiipeämään selkää pitkin. Konserteissakin tämä kappale toimii uskomattoman hienosti. Tämä on todellinen hitti. Always Changing maalailee taas kauniita maisemia leppoisiin sunnuntaipäiviin. Right This Minuten viehättävä melodia keinuu kauniina ja haikeana. Another Stupid Way to Dien komppi saa jalan takomaan lattiaa. Not Funny Anymore on jousineen ja hentoine kitaranäppäilyineen ehkä levyn kaunein kappale.

Näin hienoa yhtyettä ei mitenkään sopisi jättää vain pienen joukon fanittamaksi, joten suosittelen varauksetta ostamaan yhtyeen hienoja albumeita ja menemään konsertteihin, kun siihen vain tarjoutuu mahdollisuus.

Albumi Spotifyssa

Blogin säännöt.
Miken top 100.