Mikke: 59. Pariisin kevät - Meteoriitti (2008)

Pariisin kevät tuli varmaan kaikille suomalaisille tunnetuksi viime kesänä. Yhtye oli juuri julkaissut toisen levynsä Astronautti, joka soi kaikkialla. Yhtye aloitti epätavalliseen tapaan keikkailun vasta toisen albumin jälkeen. Suosio oli heti taattu, kun festivaali- ja klubiyleisöt pääsivät tanssimaan Pariisin kevään tahtiin. Itse tutustuin Pariisin kevääseen jo ensimmäisen albumin myötä ja ehkä juuri siksi tämä ensimmäinen levy löytyy myös listaltani. Ensimmäisen levyn aikoihin yhtyeen keulahahmo Arto Tuunela ilmeisesti oli enemmän tai vähemmän koko bändi. Tästä syystä keikkailua ei aloitettukaan heti. Pariisin kevään musiikki toimii kuitenkin myös erinomaisesti levyltä ja niinpä innostuin melkoisesti tästä tuoreen kuuloisesta suomenkielisestä indiestä.

Tuunelan lauluääni soi puhtaan kuulaana hyvin tuotettujen rockriffien ja efekteillä maustetun soundin yllä. Sanoitukset biletyksestä, rakkaudesta ja superkuulaasta fiiliksestä sopivat täydellisesti suomen kesään. Eniten innostuin Pariisin kevään musiikissa siitä, että kerrankin oli perustettu yksinkertaisesti hyvää musiikkia tekevä suomenkielellä laulava yhtye, jonka kappaleet ovat myös tarpeeksi tarttuvia ja radioystävällisiä, jotta suurempikin yleisö voi siitä kiinnostua. Soundeja voisi verrata esimerkiksi Ruotsin ylpeyden, Kentin keskivaiheen tuotantoon. Kun sitten vihdoin viime kesänä näin yhtyeen Tavastian lavalla, innostukseni yhtyeeseen sinetöityi lopullisesti. Tunnelma oli uskomaton!

Levyn avaa takapotkuilla nykivä levyn nimikkokappale Meteoriitti, jonka nostatuskertosäe jää soimaan päähän ja laulattaa konserttiyleisöjä takuuvarmasti. Pikku huopalahti oli ensimmäisen levyn isoin hitti, jonka kyllä kuulee loistavan yksinkertaisesta ja tarttuvasta melodiasta. Kertosäkeen intensiteetti on räjähtävä! Samoilla raiteilla esittelee hieman elektronisemman soundin, joka jatkaa levyn loistavaa hittiputkea. Toisesta maailmasta ei iskenyt minuun aikanaan levyltä kovinkaan lujasti, mutta konserttien myötä tämä kappale on noussut yhdeksi suosikeistani yhtyeen tuotannosta. Maalailevan kauniit laulut toimivat ehkä paremmin, kun liika elektroninen massa jätetään vähemmälle konserteissa. Tuu rokkaa mun tanssilattiaa (mitä sä vaiheilet?) toimii loistavasti DJ-keikoilla yleisön pompittamiseen. Konsertissa yhtye ei kuitenkaan saanut kappaletta svengaamaan riittävällä voimalla. Kaikki voi muuttuu alkaa hämmentävällä synariffillä ja kummallisella melodialla, mutta purkautuu kuitenkin lanteita keinuttavan tarttuvaan kertosäkeeseen. Riviera on yhtä suurta nostatusta! Tämä on kaikille massiivisuuden ystäville! Levyn viimeinen kappale Alkemisti alkaa haitarilla säestetystä ranskankielisestä laulusta, joka huipentuu suomenkieleiseen kertosäkeeseen, joka nostaa jokaisen ihokarvan yös mielettömän kauniilla melodiallaan.

Pariisin kevät on todellinen hittikone. Yhtyeen molemmat kaksi levyä ovat täynnänsä ilmiselviä hittejä. Suomenkieliset kiinnostavat sanoitukset, melodioiden melankolinen yleisilme, taitavat soittajat ja riehakkaat konsertit tarjoilevat suomen kesään juuri sitä mitä festivaalikansa toivoo. Tällaisten artistien ansiosta luottamukseni suurelle yleisölle tarkoitettuun hyvään suomalaiseen musiikkiin on kasvanut, vaikka usein tällainen yhtälö on ollut lähes mahdoton.

Albumi Spotifyssa

Blogin säännöt.
Miken top 100.