Mikke: 66. Arcade Fire - Neon Bible (2007)

Arcade Fire on yksi suurimmista esimerkeistä indierockin maailmanvalloituksesta. Levy-yhtiöiden vallan pienennyttyä indie-yhtyeistäkin on voinut kasvaa jättimäisen suosittuja. Muistan aikanaan kuunnelleeni yhtyeen esikoisalbumia Funeral, kun joku sitä minulle suositteli. Silloin en ollut kuullutkaan koko yhtyeestä ja ensimmäisellä kuuntelukerralla en oikein vielä saanut kiinni yhtyeen musiikista. Kun tämä toinen albumi, Neon Bible sitten ilmestyi, päätin ostaa sen mielenkiinnosta, joka ensimmäisestä levystä oli herännyt. Nyt musiikki alkoi todella kiinnostaa ja palasin sittemmin kuuntelemaan myös Funeralia, joka sekin osoittautui hienoksi levyksi. Huomionarvoista oli kuitenkin se, että toisen levyn jälkeen kaikki muutkin tuntuivat olevan innoissaan Arcade Firesta. Yht'äkkiä yhtye oli kaikkien huulilla ja levyt soivat kaikkialla.

Arcade Fire on ansainnut asemansa yhtenä suurimmista indie -yhtyeistä. Musiikissa käytetään valtavaa määrää erilaisia soittimia, joita yhtye soittaa myös konserteissaan, jäsenten vaihtaessa usein soittamaansa soitinta. Neon Bible on massiivisen soundin aikaansaamiseksi nauhoitettu yhtyeen uudelleen remontoimassa kirkossa. Yhtye on lisäksi tunnettu siitä, että he valitsevat myös konserttipaikkojaan melko omaperäisesti. Vuosi sitten Arcade Fire soitti Helsingissä senaatintorilla, jossa ei muuten olla totuttu suuria suljettuja konsertteja näkemään. Itselläni ei valitettavasti ollut lippua, enkä varmaan rankan juhannuksen jälkeen olisi konserttiin hyvissä voimin päässytkään. Toivon tosin, että vielä joskus pääsen yhtyeen näkemään myös konsertissa.

Albumi käynnistyy nostatuskappaleella Black Mirror, jossa patarummut kumisevat ja klarinetit lurittelevat. Jo alusta tulee ilmi levyn mahtipontinen soundimaailma. Keep the Car Running hyödyntää varmaankin yhtä suosituimmista indiekompeista, joka saa varmasti ihmiset konserteissa hyppimään villisti musiikin tahtiin. Interventionissa kuullaan massiivisia kirkkourkuja Win Butlerin karismaattisen lauluäänen kaikuessa kattoja pitkin. Ocean of Noise ammentaa soundejaan 60-luvun surffirockista jännittävän viileästi soivassa balladimaisessa kappaleessa. The Well And the Lighthouse on selvääkin selvempi hitti, jonka nostatukset muistuttavat lukuisia saman musiikkityylin kappaleita. Hienon omalaatuisen kosketuksen tuo hidastettu väliosa. Win Butlerin ja Régine Chassagnen äänet soivat hienosti yhteen. (Antichrist Television Blues) säksättää hieman akustisemmilla soundeilla, jossa kuitenkin kuulee saman massiivisuuden kuin muullakin levyllä. Windowsill jatkaa hiljaisuuden ja massiivisen tulkinnan yhdistelmää. No Cars Gon vahvat bassot, menevät kompit ja huudahdukset tekevät kappaleesta tanssilattian varman hitin. My Body Is a Cage lopettaa levyn komeasti. Shamanistisesta alusta noustaan uruilla täytettyyn messiaaniseen julistamiseen, josta ei massiivisuutta puutu.

Arcade Firen levynkansitaide on erinomaista. Kun laittaa yhtyeen kolme levyä vierekkäin, ei voi olla kuin miettimättä klassisten rock levyjen kansia. Tällä latauskulttuurin aikakaudella loistokas kansitaide on harvinaisempi herkku, mutta sitä hienommalta kannet näyttävät onnistuessaan. Arcade Fire on omituinen yhdistelmä uskonnollisuutta, multi-instrumentalismia, tyylikkyyttä, massiivisuutta ja meininkiä. Mutta ennen kaikkea yhtye tekee hienoa musiikkia, jonka suosio saa uskomaan hyvän musiikin tulevaisuuteen.

Ks. myös Heini: 23. Arcade Fire - Neon Bible (2007)

Albumi Youtubessa

Blogin säännöt.
Miken top 100.