Mikke: 63. Okkervil River - The Stand Ins (2008)

Okkervil River on tavallaan kummajainen listallani, sillä olen tuntenut yhtyeen vasta niin vähän aikaa. Bändin viides albumi The Stand Ins iski kuitenkin heti alusta niin voimakkaasti, että levy tunki tiensä listalleni ja vieläpä näinkin korkealle sijoitukselle. Okkervil River soittaa folkin ja countryn innoittamaa indierockia. Will Sheffin lievästi epävireinen ja säröilevä lauluääni antaa yhtyeelle melko epäkaupallisen soundin, joka kuitenkin puree loistavasti tällaiseen indiediggariin. Soittimet soivat taitavasti ja monipuolisina. Äänimaailmassa on kuultavissa vaikutteita monilta vaihtoehtoisen musiikin mestareilta, mutta omaperäisyyttäkin löytyy. Kappaleet vaihtelevat melankolisista valitusvirsistä rokaavaan tanssitusmeininkiin.

The Stand Insiä voidaan pitää eräänlaisena konseptialbumina, jossa sanoitukset kertovat rock n' roll elämän turmiollisuudesta ja kuuluisuuden aiheuttamista harhakuvitelmista. Albumin piti alunperin muodostaa yhtyeen edellisen albumin, The Stage Names, kanssa tupla-albumi. Levyjen kansiteiteetkin sulautuvat yhteen jos ne asetetaan päällekkäin. Yhtyeen johtohahmo Will Sheff ja tälläkin levyllä kuultava Jonathan Melburgh ovat tunnettuja myös toisesta Texasilaisyhtyeestä Shearwater, jonka hieman haikeampaa musiikkia suosittelen kaikille myös varauksetta.

Lost Coastlines saa levyn kunnolla liikkeelle esimerkiksi Iggy Popin Lust for Lifesta tutulla kompilla. Melodiassa kuuluu valtava määrä tunnetta ja haikeutta. Sheffin ja Melburghin vaihtelevat lauluäänet soivat kauniina. Singer Songwriter tarjoilee levyn riehakkainta antia ja sen sanoitukset kuhisevat viittauksia populaarikulttuurin tunnettuihin nimiin. Starry Stairs kertoo itsemurhan tehneestä pornotähdestä Shannon Wilseystä. Taustalla soivat torvet tuovat mieleen Dexy's Midnight Runnersin. Pop Lie saa jalan hakkaamaan villisti lattiaan. On Tour With Zykos soi mielettömän kauniisti pianon säestämänä. Sanoituksissa on monitulkintainen tarina hankalasta ihmissuhdekuviosta. Calling And Not Calling My Ex soi mahtailevana kumisevien kellojen värittäessä äänimaailmaa. Levyn lopettaa komeasti Bruce Wayne Campbell Interviewed on the Roof of the Chelsea Hotel, 1979,   joka nousee kauniin herkästä alusta mahtaviin korkeuksiin. Laulussa on valtavasti herkkää tunnetta.

En ole juurikaan ehtinyt vielä tutustua Okkervil Riverin muuhun tuotantoon, joten en osaa siitä oikein mitään sanoa, mutta The Stand Ins on ainakin yksi viime vuosien hienoimmista albumeista. Levy kertoo ennemmin tarinoita, kuin suoraa laulajan puhetta. Tarinoihin liittyy kuitenkin varmasti Sheffin omia tunteita ja kokemuksia, sillä niin suurella tunteella ne on laulettu. Tämä yhtye olisi hienoa päästä näkemään myös livenä.

Albumi Spotifyssa

Blogin säännöt.
Miken top 100.