Heini: 58. Muse – Origin of Symmetry (2001)

Vuosituhanteen vaihteen Muse on lähellä sydäntäni. Yhtyeen esikoisalbumi Showbiz sekä kolmas pitkäsoitto Absolution ovat minulle tärkeitä levyjä. Kaikkein suurimmaksi Muse-kokemuksekseni nousee kuitenkin kakkosalbumi Origin of Symmetry. Massiiviset rock-kappaleet höystettynä Matthew Bellamyn värisevällä falsettilaululla saavat kylmät väreet hiipimään pitkin selkäpiitä. Sopivan angstinen tunnelma vain lisää tunnetta siitä, että tämä on ehdottomasti yhtyeen paras levy.

Olen aina ollut heikkona mieslaulajien falsettiääniin, enkä edes pysty sanoin kuvailemaan, millaista hyvänolontunnetta Origin of Symmetryn kuunteleminen minussa herättää. Levyllä ei ole yhtään huonoa kappaletta. Jokainen on oma kunnianhimoinen kokonaisuutensa, johon on ladattu enemmän tunnetta kuin monen muun yhtyeen koko tuotannossa yhteensä. Esimerkiksi Bliss valloittaa epätoivoisella tunnelmallaan, Space Dementiassa rakastan kappaleen taustalla soivaa pianoa, Plug in Baby on Matthew’n tulkitsemana niin riipaiseva, että melkein itkettää. Muitakin ulottuvuuksia levyltä löytyy. Suunnittelimme vuosikymmen sitten parin ystäväni kanssa, että Darkshines-kappaleeseen tulisi tehdä musiikkivideo, jossa päähenkilö ajaisi öisellä maantiellä kappaleen soidessa taustalla. Darkshines kuuluu autolla-ajobiisien aateliin. Feeling Good on yksi hienoimmista cover-biiseistä, jonka olen koskaan kuullut.

On todella sääli, että Muse ei pysynyt valitsemallaan musiikillisella linjalla, vaan kolmoslevyn jälkeen siirtyi tekemään popimpaa kamaa. Yhtyeellä olisi ollut kapasiteettia ylittää vielä Origin of Symmetrynkin loistavuus, mikäli linja olisi pysynyt entisenlaisena, mutta tällä hetkellä näyttää uhkaavasti siltä, että Musen kulta-ajat ovat vääjäämättä ohitse. Onneksi voin keskittyä kuuntelemaan kolmea ensimmäistä levyä ja unohtaa, ettei bändin musiikki enää nykyisin yllä samalle tasolle.

Albumi Spotifyssa.

Blogin säännöt.
Heinin top 100 -lista.